Hyppää sisältöön

Rinteestä pystymetsän rauhaan

Lumilautailun moninkertainen maailmamestari Roope Tonteri jätti muutama vuosi sitten kilparinteet taakseen. Sen jälkeen aika on kulunut metsätöissä. ”Tässä piti mennä oma hyvinvointi edellä. Toki lautailulla tienaisi enemmän”, maailmanmestari toteaa heti aluksi.

”Viihdyn metsässä. Jos ei harmita aamulla lähteä töihin, se merkitsee paljon.”

Vaikka moni sanoikin, ettei loistavaa lautailu-uraa kannattaisi vaihtaa metsän raivaukseen, ei Roope ole päivääkään katunut. ”Tämä oli hyvä päätös.”

Metsässä oleskelu rauhoitti lautailijan mielen. Ammattilaiskisojen kiertäminen lähes vuoden ympäri alkoi aiheuttaa lautailijalle paniikkikohtauksia, ja elämää oli jotenkin muutettava. Ensin Roope piti välivuoden kisaurastaan. Sinä aikana syntyi päätös metsähommista ja metsurikoulu kutsui.

”Viihdyn metsässä. Jos ei harmita aamulla lähteä töihin, se merkitsee paljon.”

Nyt Roope on ollut vuoden metsätalousyrittäjänä. Hän omistaa noin 60 hehtaaria omaa metsää ”Kuhmosta Ummeljoelle”. Lisääkin hän ostaisi, mutta palkintorahat ovat pitkälti jo sijoitettu. Koneita ja velkaakin on ehtinyt kertyä.

”Metsien hinnat ovat karanneet aivan käsistä. Jos myisin omat metsät, saisin hyvät rahat. Mutta kun en myy”, Roope täräyttää.

Alan kannattavuus ja koko metsäkeskustelu kaipaisi nuoren yrittäjän mukaan päivittämistä. ”Tarvitaan faktatietoja. Metsänhoito herättää tunteita, ja jos ei ole kosketuspintaa, asian käsittely on vaikeaa.”

Lisäksi ammattilaisten sitoutuminen alalle on heikkoa. ”Nuoret lähtevät alalta, koska palkkaus on huono. Työ on vaativaa: päivät ovat pitkiä, olet vastuussa muiden omaisuudesta ja itsesi kanssakin pitäisi viihtyä”, Roope kuvailee.

”Ja ei Suomen metsäteollisuuden tarvitsisi toimia talkoilla. Isot yhtiöt saisivat maksaa puusta hyvän hinnan.”

Metsä monipuolistuu

Omaa metsäänsä Roope pyrkii hoitamaan taloudellisesti mutta myös luonnon ehdoilla. ”Hoidan metsääni omalla tavallani. Pitää ajatella monimuotoisuutta. En halua yhden puulajin metsää. Silloin metsä kestää paremmin tuhoja ja luo varjoja sekä monimuotoisuutta.”

Metsäalan tulevaisuuden Roope näkee alan epäkohdista huolimatta monipuolisena. ”Pitäisi katsoa laatikon ulkopuolelle. Olisi hienoa, jos metsän virkistyskäytöstä ja hiilensidonnasta tulisi tulevaisuudessa tuloa.”

Roope on istuttanut metsäänsä esimerkiksi pakurikääpää. ”Nyt on tuhat ymppiä ja toinen tuhat pitäisi tehdä.”

Mutta ehtii maailmamestari vielä lautaillakin. Monialan yrittäjänä tulee tehtyä työvuorojakin paikallisella rinteellä. ”Yhdet kisatkin oli juuri harkinnassa, mutta sen verran riittää savottahommia, että jätin väliin.”

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun