Taiteilija Heli Laaksonen ei vaihtaisi maalaiselämää mihinkään. Ideoita pulppuavana ihmisenä hän olisi kaupungissa mahdottoman edessä.
Kuvataiteilija-runoilija-esiintyjä Heli Laaksosen koti Rauman Lapissa on paikka, jossa vierailijan silmä osuu koko ajan johonkin kauniiseen. Vanha talo itsessään on jo kuin maalaus, mutta Laaksonen on puolisonsa Miikan kanssa lisäksi koristanut kotia kuin taiteilijakotia sopiikin. On tauluja, kukkia, piirroksia, värikkäitä tapetteja ja upeita vanhoja esineitä.
Pariskunta on asunut kodissaan raumalaisella maaseudulla viidentoista vuoden ajan. Miksi maaseutu on taiteilijalle paras paikka?
”Ihana kysymys, voi et! Minulle maalla asuminen on ainoa vaihtoehto, jos haluan saada jatkuvasti päähäni pulpahtavia ideoitani toteutettua. Maalla voin aina heti ryhtyä tekemään, jos vaikka saan innostuksen maalata jotakin. Täällä on tilaa aloittaa, kun inspiraatio iskee.”
Heli Laaksonen sanoo myös kiihtyvänsä kaupungin äänitulvasta. Liikenteen pauhu ja vaikka viritettyjen mopojen pärinä tuntuvat ylitsekäyviltä. Samoin ihmisvilinä ja jatkuva kiireen tuntu.
”Totta kai maallakin on vaikka minkälaista pöpötintä, niittokonetta ja traktoria, mutta niiden äänet jotenkin siedän, kun ajattelen, että sillä metelillä on merkitys. Toisin kuin kaupungissa usein”, hän sanoo.
Parasta maaseudussa ovat myös ihmiset. On kiinnostavia persoonia ja hauskoja sutkautuksia.
Maaseudun rauhallisempi tahti, elämisen väljyys ja luonnon läheisyys Heli Laaksoselle perustavanlaatuinen kokonaisuus.
”Maalaiselämän verkkaisuus mahdollistaa sen, että pääkoppaan jää paljon tyhjyyttä. Semmoista tilaa, jonka voin itse täyttää omilla ajatuksillani, tekemisellä ja mielenkiinnon kohteillani.”
Heli Laaksonen välttelee ulkoisista virikkeistä älypuhelinta, jota talossa ei ole, ja internetissä surffailua. Taiteilijan työläppärissä ei ole nettiyhteyttä, kun hän kirjoittaa runojaan.
”Jos olisi, tutkisin yökaudet kaikkea kiinnostavaa. Tunnen itseni ja tiedän, että netin pitää olla mahdollisimman vaikeasti saatavilla, jottei sitä tule jatkuvasti käytettyä. Meillä se pitää erikseen kytkeä, tarkoituksella vähän hankalasti.”
Rakkaus maaseutuun syntyi alun perin kaupunkilaiseen Heli Laaksoseen mummon kautta.
”Mummu ol halikkolaissi. Salon seutuvil mää viäti hänen kanssas paljo aikka kesälomil. Hänelt oppisin tämä murtte ja siält se rakkaus maal elämissenki tul. Mummun kans ol ain nii levollist.”
Yöt ovat Heli Laaksoselle parasta luomisaikaa. Hän saattaa valvoa pitkälle aamuyöhön kirjoittaen. Maalaamiselle on löydyttävä tovi päiväsaikaan, sillä Laaksonen käyttää siihen luonnonvaloa.
Milloin hän oikein nukkuu?
”En yhtään tykkää nukkumisesta. Se tuntu niin turhanpäiväselt! Tiedän kyllä, että pitäisi yrittää nukkua enemmän, mutta en malta”, hän sanoo.
Kirjailijasta puhujaksi
Elokuussa 2026 Heli Laaksoselta ilmestyy luontokirjasarjansa kolmas osa, Valos. Kustantaja Otava kuvaa teosta kaunotietoluontokirjaksi. Se sisältää lyhyitä, lystejä luontoesitelmiä.
Luontokirjojen luojan on hyväkin elää luonnon keskellä. Uusia ideoita tai ”ireoi” tupsahtelee omasta elinympäristöstä jatkuvasti. Peltojen keskellä kohoavan talon tuvan ikkunasta avautuu hyvä muuttolintujen tähystelypaikka. Oma, vehreä tonttikin on pari hehtaaria.
Heli Laaksonen on tullut tunnetuksi erityisesti lounaismurteellisista runoistaan. Häntä on tituleerattu Suomen luetuimmaksi runoilijaksi. Hänen teoksiaan on myyty yli 250 000 kappaletta. Laaksonen on saanut Larin Paraske – ja Kirsi Kunnas -palkinnot.
Suomalaisten lukuharrastus on kuitenkin tullut aallonpohjaan. Se näkyy myös kirjailijan työssä.
”Kun aloitin urani, kirjojen myynti oli ihan eri tolalla kuin nyt. Myynti laskee kokoa ajan niin, että välillä mietin, onko kirjoittamisessa enää taloudellisesti mitään järkeä. Esiintymiskeikat ovat minulle elannon kannalta paljon merkityksellisempiä.”
Heli Laaksonen on suosittu puhuja, joka tunnetaan taitavana ja hauskana sanailijana. Hän käy runokeikoilla ja puhumassa luonnon, kielen ja elämänilon teemoista. Viime aikoina hän on puhunut erityisesti lukutaidon merkityksestä.
”Kirjojen lukemisen väheneminen heijastuu moneen. Kirjallisuus kannattelee ajattelutaitojen lisäksi suomen kieltä. Suren myös niiden kirjailijoiden puolesta, joilla ei ole toista ammattia tuomaan elantoa. Minulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että tykkään esiintyä ja puhua.”
Heli Laaksonen sanoo saaneensa paljon ymmärrystä maailmasta juuri lukemalla.
”. Lukeminen on ihana, onnellinen asia. Ajattelen, että meille ihmislajina on ollut aina elintärkeää osata käyttää pääkoppaamme. Oppimalla on saatu keksinnöt keksittyä. Nytkö me siitä luovumme, eloonjäämiskeinostamme? Mist kaikest jää vail ilman kunnollist lukutaitto!”
Taiteilija murehtii, vaikuttaako jutussa voivottelijalta.
”Mieli kirkastuu aina, kun muistan, että kirjanystäviä edelleen on. Vien lukemisen ilosanomaa eteenpäin. Ja olen todella onnellinen kaikista lukijoistani ja kuulijoista. Kun joku lukee kirjaani, se on kuin soittaisin puhelimella ja toisessa päässä nostetaan luuri. Se on ihanaa.”
Juttu on julkaistu Koti ja maaseutu -lehdessä 6/2026.
