Kanttori Jukka Kulju aikatauluttaa päivänsä laulun, soiton, leivonnan, lypsyn ja leipäjuuston valmistuksen mukaan. Muutama lehmä riittää tuomaan suuren ilon.
Neljä ayrshire-lehmää omistava kanttori Jukka Kulju huutelee lehmiään niityn laidalla Multialla. Olivia ja Nelly pääsevät navettaan iltalypsylle. Pimu ja Ruusa saavat eteensä ”peluskia” eli tuoretta kauraa ja hernettä. Kaksikko on elokuussa poikinut ja vasikat ovat kotikarsinassa. Kulju haaveilee laajentavansa lypsykarjaansa vielä yhdellä valkoisella lapinlehmällä. ”Suren sitä, että oma lapinlehmäni sairastui ja jouduttiin lopettamaan. Sen sonnivasikka Tempo pääsee pian lihakarjan kasvattajan hoiviin”, Kulju kertoo.
Tempo saa lämmintä maitoa ja litistemyllyn kautta kulkenutta kauraseosta. Seurallinen vasikka suostuu imemään tuttiämpäristä vain, jos isäntä rapsuttelee ja juttelee sille.
Kulju ei tarvitse paljon lypsäviä lehmiä. Lehmät palkitsevat isännän hyvän hoidon parhaimmillaan noin sadalla litralla maitoa päivittäin. Osan maidosta hän myy suoraan tilalta pääasiassa laktoosi-intolerantikoille ja osan hän käyttää leivontaan ja koti- ja leipäjuuston valmistukseen. Parikiloiseen juustoon menee 12 litraa maitoa.
Laulua ja lypsyä
Tampereella syntynyt, mutta jo 25 vuotta Multialla viihtynyt kanttori valittiin viime vuonna vuoden multialaiseksi, eikä syyttä. Kulju soittaa, veisaa, keittää, paistaa, hoitaa karjaa, tekee juustoja ja rakentaa tarvittaessa muurit ja takat.
Kulju vaihtaa usein jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntakodilla essun eteensä ja palvelee seurakuntalaisia keittäjänä. Hänen leivonnaisensa, muheva ruisleipänsä ja juustonsa tunnetaan. ”Samat ihmiset saattavat käydä navetassani hakemassa maitoa ja näyttämässä lapsilleen millainen eläin on lehmä. On ihanaa nähdä lasten ilo.”
Kulju osti vanhan maatilan vuonna 2008, jotta saisi toteuttaa haaveensa omasta navetasta. Häntä ei turhaan kiitellä maaseutukulttuurin säilyttäjäksi, sillä koko pitäjässä on hänen lisäkseen enää yksi lypsykarjatila.
”Ilo ilman lehmiä on teeskentelyä”, mies lohkaisee ja ammentaa mummonsa vanhalla teräsnapolla kiehuvaa vettä karjakeittiön padasta pesuvedeksi ämpäreihin.
”Samat ihmiset saattavat käydä navetassani hakemassa maitoa ja näyttämässä lapsilleen millainen eläin on lehmä. On ihanaa nähdä lasten ilo.”
Jukka Kulju
Tarkastajia ja omavalvontaa
Jukka Kuljulla on kahdeksan hehtaaria peltoa heinäntuotannossa ja lisäksi hän ostaa paaleja, joita säilyttää ladossa suuren klapipinon vieressä. Puuta kuluu, sillä asuintalo lämpiää pönttöuuneilla. Oven suussa odottaa mylly, jolla Kulju jauhaa oman maan perunaa ja omenaa lehmien herkuksi.
”Iltalypsyn hetki saattaa hiukan vaihdella sen mukaan, millainen työpäivä minulla on seurakunnassa”, sanoo Kulju ja kuljettaa sorkista kantautuneet multapaakut ja tuoreen lannan ulos.
Karjakeittiön seinällä on ympäristöterveysviranomaisen kirjoittama tarkastuskertomus, jossa ei ole moitteen sanaa. Jukka Kulju kuuluu Nasevaan (Nautatilojen terveydenhuollon seurantajärjestelmä), josta vierailee eläinlääkäri vuosittain tarkastamassa tilan ja karjan kuntoa. Sorkkahoitaja ja hygieenikkoeläinlääkäri vierailevat niin ikään säännöllisesti.
Asiakkaat navetan ovella
Ennen Senior-lypsykoneen käynnistämistä Kulju pesee lehmän vetimet ja lypsää hiukan maitoa pieneen astiaan tarkistaakseen, että se on puhtaanvalkoista. Kaikki on kunnossa ja lypsy voi alkaa.
”Kaadan maidon koneesta siivilän läpi tonkkaan, jonka jäähdytän heti kylmässä vesialtaassa”, karjanhoitajakanttori selvittää.
Ovelta kuuluu iloisia tervehdyksiä, sillä lähikylältä on saapunut vakituinen maidon ostaja hinkkinsä kanssa. Jyväskylästä tulee paikalle pariskunta, joka on tilannut muutaman suuren leipäjuustokiekon.
Aktiivista elämää viettävä kanttori haluaa iltaisin rauhoittua nauttimaan hiljaisuudesta aistikkaasti sisustetussa kodissaan Harmaja-hiirikissa seuranaan.
ARTIKKELI ON JULKAISTU KOTI JA MAASEUTU -LEHDESSÄ 1/2022.
