Hyppää sisältöön

Eläimet hoitavat ja kuntouttavat

Maritta Karvisen JoenHalt -yrityksessä työ- ja päivätoimintaan osallistuvat saavat voimaa eläimiä hoitamalla. Tämä on toimintaa, jossa jokainen tulee nähdyksi ja saa osallistua omalla tavallaan.

Vuohiveljekset nuuhkivat tallin ovella pakkasilmaa. Jonna Parviainen ja Tomi Heiskanen ovat jo siirtäneet hevosen ja ponin tallista aitaukseen. Päivän työt Kukkolan tilan pihapiirissä ovat alkaneet.

Yrittäjä Maritta Karvinen toteuttaa yrityksessään JoenHaltissa green care -toimintamallia, jossa luonnossa liikkuminen ja eläinten kanssa työskentely ovat merkittävässä roolissa asiakkaiden kuntoutuksessa.

Kuntouttava toiminta on tavoitteellista niin ihmisille kuin eläimillekin.

Karvinen ohjaa Pohjois-Karjalan Maataloussäätiön omistamalla Kukkolan tilalla kuntouttavaa työ- ja päivätoimintaa. Asiakkaat käyvät siellä kolmena, neljänä päivänä viikossa.

Aamut alkavat yhdeksältä kahvilla ja kuulumisten vaihtamisella. Sen jälkeen lähdetään tallille ruokkimaan ja hoitamaan eläimiä. Hevonen, poni, vuohet, ankat, kanat, kukko ja kani saavat ruokaa, vettä ja hellimistä.

Tarvittaessa tehdään lumitöitä, kesällä leikataan nurmikkoa, rakennetaan ja remontoidaan, siivotaan kotaa ja liikutaan luonnossa. Välillä työskennellään sisällä, askarrellaan tai esimerkiksi tehdään taideprojektia, kuten viime vuonna lähikoulun viidesluokkalaisille. Projektiin kuului kuvataidetta ja ohjattu luontopolku.

”Turpaterapiaa” tallilla

”Minä olen keittiövastaava”, kertoo Tomi Heiskanen. Eniten hän nauttii eläinten ruokkimisesta ja hoitamisesta. ”Hevoset antavat turpaterapiaa”, mies hymyilee.

Heiskanen on käynyt Kukkolassa puolitoista vuotta.

”Olen saanut täältä päiväjärjestyksen ja rutiinin. Saan myös olla yhdessä toisten kanssa, eikä tarvitse olla kotona yksin koko aikaa. Saan toteuttaa omia vahvuuksiani ja saan hyvää palautetta”, Tomi kertoo.

Kuntouttava työtoiminta on tuottanut onnistumisen iloa ja oivalluksia omasta osaamisesta. Moni on lähtenyt toiminnan kautta uudelle uralle, kuten Jonna Parviaisen.

Jonna tuli Kukkolaan syyskuussa 2018 työtoimintaan. Vuonna 2021 maaliskuussa hän ryhtyi oppisopimuksella opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Nyt hän työskentelee Joensuun 4H-yhdistyksessä ja toimii apuohjaajana JoenHaltissa.

Asiakkaan mukaan räätälöityä

Maritta Karvinen työskenteli itse 25 vuotta sosiaali- ja terveysalalla, muiden muassa työvalmennuksessa ennen yrityksen perustamista vuonna 2016.

”Halusin toteuttaa työ- ja päivätoimintaa monipuolisemmin ja kehittää asiakkaalle kohdennettuja palveluita. Yrittäjänä pystyn toimimaan vapaammin,” hän kertoo.

Kukkolan omistaja Pohjois-Karjalan Maataloussäätiö ostaa ohjauspalveluita kuntouttavaan työtoimintaan.

Osa JoenHaltin asiakkaista tulee toimintaan sosiaali- ja terveyskuntayhtymä Siun Soten kautta tai palvelusetelillä. Kuntouttavassa työtoiminnassa on työttömiä työnhakijoita ja päivätoiminnassa päihde- ja mielenterveyskuntoutujia.

Työ- ja päivätoiminta vastaa tänä vuonna 70-80 prosenttia yrityksen toiminnasta. Lisäksi JoenHalt järjestää työnohjausta ja työhyvinvointitoimintaa.

Korona-aikana Maritta on yhteistyökumppaninsa kanssa kehittänyt ikääntyneille TuutSie -digitaalisen verkkopalvelun, jossa on tarjolla jumppaa ja luontovideoita.

”Vaikka kilpailutukset rasittavat, työ asiakkaiden kanssa on ihanaa”, yrittäjä kiittää.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun