Hyppää sisältöön

Onnellistuttavasti omavaraistaloudessa


”Olen tavattoman ylpeä omavaraistaloudesta”, sanoo Karoliina Löytty, jonka pikkutilalla elää kolme lehmää, kaksi hevosta sekä kanoja. Eläimet ovat Karolle terapiaa ja olentoja, joiden hyvinvointi on kaikki kaikessa.

Karoliina Löytyn pieni tila sijaitsee keskellä pirkanmaalaista maaseutua, Ikaalisten Luhalahdessa. Koti sijaitsee samalla kylällä neljän kilometrin päässä. Tila on Karoliinalle sekä ilon että ylpeyden aihe.

”Lehmät tuottavat meidän perheelle maidon, jugurtin ja lihan. Kanoilta saamme munia ja lihaa. Kasvimaa tuottaa juureksia lähes koko vuodeksi”, Karoliina kertoo.

Alkuun tilalla oli possuja ja ankkoja, mutta niistä luovuttiin ajanpuutteen takia. Eläimet halutaan hoitaa mahdollisimman hyvin, ja se vaatii aikaa. Pikkutila on alkeellinen – tai perinteinen. Vesi tulee omasta kaivosta, hevosten heinät tilan pellolta.

Karoliina naurahtaakin, että tiluksella kaikki on rakennettu afrikkalaiseen tapaan, kierrätysmateriaalista. Karoliinan puoliso on senegalilainen, ja Karoliina on itsekin asunut Senegalissa kuusi vuotta. Perheen toisesta kotimaasta on opittu paljon ekotaitoja.

Maatalouslomittajan työ opetti eläimistä paljon
Karoliina Löytty on ammatiltaan pappi, mutta hän uupui työssä henkisesti. Uupumuksen ja irtisanoutumisen jälkeen hän opiskeli Ahlmanilla maatalouslomittajaksi.

Lomittajana Löytty ennätti toimia kaikkiaan viisi vuotta. Vuodet opettivat eläinten kanssa toimimisesta paljon. Nyt hän on palannut seurakuntapapin työhön.

Ikaalisiin ja Luhalahden kylälle perhe muutti muutaman sattuman kautta. Pikkutila löytyi  Luhalahdesta, ja kylästä tuli nopeasti koti. Karoliina toimii aktiivisen kyläyhdistyksen puheenjohtajana ja haluaa olla mukana kehittämässä kylää.

”Koen, että olen kotoisin Luhalahdesta, vaikka en olekaan. Täältä emme lähde pois.”

Karoliinan lempieläin on lehmä. Se on hänen mielestään rauhoittava laumaeläin. Lapinlehmien kanssa työskentely on kuin toimintaterapiaa.

”Käyn lypsämässä lehmät, kun aurinko on laskenut. Tilalla aikaa menee yleensä pari tuntia päivässä.”

Karoliinan puoliso ei riemuinnut suuremmin, kun puoliso halusi alkaa omavaraistilan pitäjäksi. Kun hän näki tiluksen tuoman ilon ja tottui syömään oman tilan tuotteita, mieli muuttui.

”Mieheni Badara hoitaa kaupassa käymisen. Nykyisin meille ostetaan kaupasta suolaa, sokeria, kahvia ja vessapaperia, ei juuri muuta. Joskus karkkia.”

Omavaraisuuden onni on ruuan mahtava laatu: vastaavaa ei marketin hyllyltä saa. Löytylle on myös tärkeää kasvattaa eläimiä eettisesti ja ympäristön kannalta kestävästi.

Lisäksi merkittävä asia on ruokaturva. Vaikka mikä katastrofi uhkaisi, omasta pakastimesta löytyy lihaa ja lehmiltä saa maitoa.

Tilalle on istutettu myös marjapensaita ja hedelmäpuita, tulevaisuutta ajatellen.

Juttu on julkaistu Koti ja maaseutu -lehden numerossa 7/2026. Ikaalisten Luhalahdessa maatilaa pyörittävä Karoliina Löytty on myös pappi. Tilan omavaraista arkea voi seurata Karo maalta -YouTube-kanavalla.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa itsellesi tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun