Romulyylin eli Riitta Raitalan värikäs koti tuo hymyn huulille. Somessa tyylikäs lyyli jakaa iloa itselle ja muille.
Riitta Raitala luo kaikkea uutta muiden romusta.
”Jo lapsena tein käsityötunnilla kaiken oman mieleni mukaan. Onneksi koulussa oli opettajia, jotka antoivat mielikuvitukseni lentää”, Riitta Raitala aloittaa. Riitan ideat saivat vapaasti ryöpytä eteenpäin.
”Opettajat ihailivat töitäni ja rohkaisivat jatkamaan samalla tavoin.”
Orimattilan lapsuudenkodissa käsin tekeminen oli luonnollinen osa maaseudun töitä. Kaikki materiaali hyödynnettiin. Erityisesi isänsä Riitta muistaa taitavana tekijänä, mutta myös äiti taipui keksimään monilapsiselle perheelle monenmoista, jotta rahat saatiin riittämään.
”Kaikki käytettiin hyödyksi, moneen kertaan kangastilkuista lähtien. Siihen pyrin myös nykyään. Mitään ei pidä heittää pois. Romu kun on lyylin riemu!”
Riitta kutsuu itseään Romulyyliksi. Nimi ei ihan itsestään syntynyt. Tytär Noora, yksi Riitan ja hänen miehensä Veikon kuudesta lapsesta, muistutti äitiään nykytekniikan mahdollisuuksista. Tietokone ei ensin ollut lainkaan Riitan juttu, pikemminkin kammottava kapine. Siihen piti kuitenkin tarttua. Ensin alettiin miettiä käsityöläiselle sopivaa sähköpostiosoitetta. Tytär kannusti äitiään löytämään persoonalleen sopivan nimen.
”Selailin lehteä, jossa oli romuista tehtyjä asioita, joten ehdotin Romutyyliä. Noora hihkaisi kuitenkin Romulyyli”, Riitta muistelee.
”Se nimi kuulemma sopi minulle, värin ja tekemisen riemun täyttämälle naiselle paremmin, kun olen aina keräillyt tavaroita, kirppistellyt ympäriinsä ja romuillut pitkin ja poikin.”
Kun värit katosivat
Välillä elämä on näyttänyt värikkäälle naiselle myös värittömät, jopa tummat kasvonsa. Vuonna 2006 Riitta sairastui rintasyöpään. Taudin paranemisprosentti oli vain 50, kun se yleensä on yli 80 prosenttia.
Sairauden kanssa täytyi kamppailla. Lopulta elämä voitti.
”Silloin päätin, että selätän tietokoneiden vastustuksen. Perustin blogin tyttären avustuksella.”
Käsityönikkari sai huomata, kuinka blogi kosketti monia. Raitala sai paljon kannustavia, kiittäviä yhteydenottoja.
”Monet kertoivat saaneensa minulta voimaa ja inspiraatiota elämäänsä töideni kautta. Se oli hyvin koskettavaa”, Riitta sanoo.
Blogi jäi, mutta Romulyyli löysi tiensä someen. Esimerkiksi instagramissa hänellä on nykyään lähes 6000 seuraajaa. ”Kaikella luovalla tekemiselläni annan iloa itselleni ja sitä kautta toivottavasti myös muille. Luovuus on suuri voimavara.”
”Jos luovuus napattaisiin minulta pois, irtoaisi elämästä jotain aivan perustavanlaatuista.”
Kävely herättää luovuuden
Riitta tekee oman olotilansa mukaisesti. Hän laittaa miehensä ottamia kuvia someen kun siltä tuntuu. Hän kiittääkin miestään, joka kannustaa kaikkeen tekemiseen. Veikko korjailee huonekaluja ja vaimo tekee vaikka mitä.
Yhteinen tie on ollut pitkä. ”Olemme olleet kauan yhdessä. Minä olin 14-vuotias ja mies 17-vuotias, kun tutustuimme. Vaikka olimme kovin nuoria, tykkäsimme molemmat jo silloin vanhoista tavaroista.”
Ideoita tekemiseen saa Riitta Raitalan mistä vaan. Käveleminen on siihen hyvä tapa. ”Alitajunta tekee silloin töitä huomaamatta.”
Aamut ovat Riitalle parasta luomistyön aikaa. ”Jos illalla on jokin asia vielä pohdituttanut, tuo aamu siihen usein ratkaisun.”
Riitta kehottaa, ettei omiin ideoihin jumittuisi liikaa. Ne kun voivat muuntua ja rikastua hetkessä toisiksi.
”Yleensä minulla on jokin perusidea, mutta se voi muuttua tarjolla olevien materiaalien mukaisesti. Kannattaa antaa luovuuden elää vapaasti ilman liian suuria rajoituksia.”
Materiaalit tekemiseen Tyylilyyli löytää pääosin kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta. Joskus niitä tulee myös lahjoituksina.
Koti kuin sadussa
Tuusulan Jokelassa sijaitseva koti on pariskunnalle rakas paikka. Sitä somistetaan ja koristetaan koko ajan. ”Toivottavasti se ei ikinä valmistu”, Riitta naurahtaa.
”Mies antaa vapaat kädet toimia ja tykkää siitä mitä teen.”
Koti myös elää perheen mukana, yhdessä ollen ja juhlia järjestäen. ”On hienoa saada perhe kokoon. En kata hienosti tai tyylikkäästi. Se ei ole tärkeintä. Ensikädessä pienille lapsenlapsille pitää saada elämyksiä, iloa”, Riitta kuvailee.
Väriä ja väriä on koti pullollaan. Keittiössä silmiin pistävät Raitalan keräämät leipälaatikot, ikkunalla hehkuvat viherkasvit, seinillä mosaiikkityöt ja omat maalaukset. Yhtä taulua koristaa maalaus kruunupäisestä pariskunnasta, Riitasta ja Veikosta.
Terassin katto on täynnä lyhtyjä, seinällä lentelevät napeista kootut perhoet, puutuolit ovat saaneet pintaansa pinkin sävyn, samoin kuin pihamaan metallinen pöytäryhmä. Vessan ovella sisään kutsuu Marilyn ja sen sisällä – no, siellä on vastassa niin espanjalainen flamencotanssija kuin moni muukin riemastuttava roina.
Riitan työhuone on paikka, jossa monen moninaiset ideat toteutuvat. Nyt ompelukoneella huristellaan vyölaukkuja. Riitta tekee kaikkia vaatteensa itse, pääosin kierrätysmateriaaleista. Paita on syntynyt vanhasta mekon helmasta ja pöytäliinasta. Säästyyhän siinä rahaakin ja ajan mukaisesti mitään ei mene hukkaan. Jätelangoista voi neuloa ihania villapuseroita ja takkeja tai tyynyjä sohvan päälle.
”Tai ihan mitä tahansa mitä mieli ulos pullauttaa. On vain uskallettava.”
Muiden kanssa, itse keksien
Riitta Raitala hankkii oppia myös muiden ohjaamilta käsityökursseilta. Muistoissa ovat useammat betonivalukurssit, mosaiikkikurssi, maalauskurssi ja viimeisimpänä viimeisenä vyölaukkukurssi. ”On piristävää tehdä muiden kanssa yhdessä.”
Riitta kertoo olevansa aina innostunut kursseista, mutta kuten aina, alkavansa heti kehittämään niistä omanlaisiaan ideoita.
Maalauskurssi kuljetti maalaamaan akryyliväreillä. Tauluihin ovat asettuneet niin kukat kuin kolmiot, lelut ja lemmikit. Omilla lisänikseillä. Monet tauluista ovat lähteneet maailmalle, varsinkin luovat työt leluista ovat ihastuttaneet.
”Hellumarei, antaa mennä eteenpäin. Toivottavasti niistä on iloa muille.”
Pihamaan iloja
Raitala rakastaa pian koittavaa kesää. Silloin ideat pääsevät pursuamaan pihalle saakka. Suunnittelu alkaa jo talvella sohvan nurkassa. ”Silloin tartun puutarhakirjoihin ja lehtiin ja suunnittelen pihamaan istutuksia ja täyteläisiä kukkamaita.”
Tämän kesän juttuja ovat portit, joita pariskunta muotoilee saamistaan pilliraudoista. Paikoillaan ovat jo hylkytavaroista tehdyt huvimajat ja pikkumökit ja monenlaiset koristeet.
Kasvimaalle tulee kurkkuja, kurpitsoja ja perunoita. Tyylilleen uskollinen lyyli haluaa keskittyä kuitenkin kauneuden vaalimiseen. Niinpä puutarha täyttyy kukista. Kukaan ei tiedä miten ne paikoilleen lopulta asettuvat.
”Rohkeasti vaan tekemään. Älä väkisin matki kenenkään toisen tapaa toimia tai seuraa jotakin trendiä. Anna tulla sen mikä juuri sinulta on tullakseen, sinun omalla tavallasi”, hän kannustaa.
”Jos se kelpaa sinulle, se saa kelvata myös muille. Tärkeintä on tekemisestä saatu ilo.”
