Hyppää sisältöön

Suoraan ostoskoriin

Härkälän puutarhalla tärkeintä on vastuullisuus ja maku. Kasvikset kiidätetään suoraan puutarhalta kauppojen hyllyihin ilman välikäsiä. Itsepalveluputiikista voi hakea kaikkein tuoreinta.

Härkälän puutarhan ohi ei voi ajaa sitä huomaamatta. Yhteensä hehtaarin kokoiset kasvihuoneet kohoavat keskellä maaseutumaisemaa Köyliössä. Yrittäjäpariskunta Mikko ja Piia Härkälä kasvattavat kurkkua, tomaattia, salaatteja ja yrttejä.

Puutarhan pihatiellä katse kiinnittyy pieneen lasiseinäiseen kioskiin. ”Ensi kesänä tulee kolme vuotta siitä, kun avasimme tien varteen pienen itsepalvelumyymälän, Härkälän TuorePuodin”, Piia Härkälä kertoo. Pariskunta halusi helpon tavan vähentää puutarhan hävikkiä ja myydä kakkoslaadun tuotteita.

Puhdasta lähiruokaa

Härkälän puutarhan tärkeimmät arvot ovat ympäristöystävällisyys ja vastuullisuus. Mikko ja Piia haluavat tuottaa puhdasta lähiruokaa. Puutarhassa käytettävä energia on sataprosenttisesti uusiutuvaa, ja tilat lämmitetään lähiseudulta tulevalla metsähakkeella. Tilalla käytetään biologista torjuntaa.

”Luomusta meidät erottaa vain se, että käytämme mineraalilannoitteita”, Piia toteaa. Pakkausmateriaaleissa pyritään kierrätettävyyteen.

Mikko ja Piia ovat yhteydessä kauppojen ”hevi-osastoihin”, ja puutarha toimittaa tuotteet suoraan kaupoille ja pitopalveluille 60 kilometrin säteellä. Ilman välikäsiä ja ylimääräisiä kuljetuksia kasvikset saadaan ympäristöystävällisemmin ja erityisen tuoreina kauppojen hyllyille. Tuoreus on tärkeää myös maun kannalta.

Piia ja Mikko Järkälä ovat ylpeitä puutarhansa toiminnasta.

Samat haasteet kuin muussa viljelyssä

Ilmasto ja sääolot asettavat vaatimuksia viljelylle. ”Muutama viime kesä on ollut tosi kuuma, ja siitä aiheutuu omanlaisiaan haasteita. Kasvustot stressaantuvat, ja silloin ne tuottavat ensin todella paljon, mutta lakkaavat sitten tuottamasta kokonaan. Ne väsyvät.”

Kurkun viljelyssä on ollut pari kesää haasteena epätasainen sato.

Mikko pohtii puutarha-alan olevan Suomessa haasteellinen, sillä energian, lannoitteiden, pakkausmateriaalien ja muiden raaka-aineiden hinnat ovat nousseet.

”Parasta työssä on se, että voi seistä tuotteiden takana ja tietää, että olemme tehneet parhaamme niiden eteen.”

Piia Härkälä

Kasvikset jatkavat kasvamistaan joka päivä, joten yrittäjillä riittää töitä. Heillä on kuitenkin hyvä ja joustava työntekijätiimi, joka mahdollistaa hengähdystaukojen pitämisen. Myös perheen kolme poikaa työskentelee ajoittain puutarhalla. Ympärivuotisesti tilalla on Mikon ja Piian lisäksi viisitoista työntekijää. Kesäisin mukana on lisäksi kesätyöntekijöitä, jotka ovat usein paikallisia nuoria.

”Parasta työssä on se, että voi seistä tuotteiden takana ja tietää, että olemme tehneet parhaamme niiden eteen”, Piia päättää.

Tuotteiden makuun kiinnitetään huomiota viljelytekniikoissa ja pakkaamisessa.

LUE KOKO JUTTU NUMEROSTA 3/2022.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun