Hyppää sisältöön

Säilytä sopu yhteismökillä

Harkitsetko mökin ostoa kaveriporukalla, sisarusten kesken tai onko perintämökki odottamassa? Asioista kannattaa sopia etukäteen, jotta sopu säilyy.

Yhteinen mökki saattaa kuulostaa hyvältä idealta. Käyttöaste kasvaa, työt saadaan jaettua ja rahaa säästyy. Tai sitten ei. Voi käydä päinvastoin, ja riita on valmis.

Yhteismökin kanssa kannattaa olla tarkkana, oli se sitten peritty tai yhdessä ostettu. Usein ensimmäinen kysymys on, kuka saa käyttää mökkiä ja kuinka paljon. ”Lähtökohtaisesti jokaisella omistajalla on oikeus käyttää mökkiä omistamassaan suhteessa”, asianajaja Pontus Baarman kertoo Itäinen & Ojantakanen Asianajotoimisto Oy:stä.

Omistajat sopivat yhdessä mökin käytöstä, kulujen maksamisesta ja kiinteistön kunnostuksesta. ”Kaikkien päätösten tulee lain näkökulmasta olla yksimielisiä”, Baarman sanoo. Yksimielisyyden puute onkin usein ongelma. Se voi johtaa esimerkiksi siihen, ettei tarvittavia remontteja tehdä, kun kaikki osapuolet eivät niihin myönny.

”Hätätilanteet ovat eri asia. Jos mökillä tulee esimerkiksi putkirikko, joka vaatii nopeita toimenpiteitä, kunnostus voidaan tehdä ilman kaikkien omistajien suostumusta.”

Kulut osuuden mukaan

”Taloudelliset asiat aiheuttavat yhteismökeissä usein riitoja”, asianajaja tietää. Kuluista maksetaan omistajuuden suhteessa.

”Toki on oikeudenmukaista, että ne kulut, jotka perustuvat käyttöön, esimerkiksi sähkö, maksetaan todellisessa suhteessa omaan käyttöön.”

Baarman sanoo, että on mahdollista sopia, että joku osapuoli maksaa osansa laskuista omalla työpanoksellaan. ”Ongelmana tässä on, että minkä arvoinen mikäkin työpanos on. Mutta tämä voi olla järkevä ratkaisu, jos yhdellä omistajalla on enemmän rahaa, ja toinen on taitavat tekijä.”

Tärkeintä on, että asiasta sovitaan etukäteen ja tarvittaessa kirjallisesti.

Mökkiriitoja voi aiheuttaa pienimmätkin pihatyöt. Toinen haluaa, että nurmikko on aina ajettuna, toinen ei niin välitä. Jopa tällaiset erot voivat tehdä yhteisomistamisen joissakin tapauksissa mahdottomaksi.

Asianajajalla on kuitenkin yksinkertainen neuvo, joka auttaisi osapuolia useammassa tilanteessa: ”Keskustelkaa. Tuokaa asioita esille. Toinen saattaa luulla, että kaikki on hyvin, toista ärsyttää tekemättömät työt. Lopulta riita puhkeaa.”

Omistajista riippuen jonkinlainen sopimus työnjaosta on järkevää. ”Toiset tarvitsevat yksityiskohtaisen sopimuksen, toisille toimii hyvin yleisluontoinen.”

Peritty mökki toimii aikansa

Moni suomalainen mökki on peritty. Ensin perijöinä ovat sisarukset. Sitten mukaan tulevat näiden lapset. Kohta omistajia on jo kymmenkunta.

”Yleensä omistussuhde toimii tietyn ajan. Lopulta tarvitaan kuitenkin pysyvämpi ratkaisu ja järjestelyjä.”

Kaikille jaettavan mökin sijaan asianajaja suosittelee, että testamentissa määrätään mökki sille, joka sen oikeasti haluaa. ”Tämä kannattaa tosin usein tehdä jo eläessä lahjoituksena, ikään kuin sukupolvenvaihdoksena. Silloin voi saada lahjaverotuksessa hyötyä, esimerkiksi jos lahjan antaja pidättää itsellään elinikäisen hallintaoikeuden mökkiin.” Testamenttiin voi tällöin laittaa mökin saajalle ennakkoperintömääräys, jolloin muut perilliset saavat perinnönjaossa mökkiosuutta vastaavan osuuden muuta omaisuutta.

Testamentin tekijä voi myös jättää mökin hoidosta ohjeita. ”Yleinen kokemukseni on, että ne eivät ole kovin toimivia. Osa perillisistä on valmiita noudattamaan niitä, osa ei.”

Välillä riitaa aiheuttaa myös perityn mökin irtaimisto. Vaikka sen rahallinen arvo ei yleensä ole korkea, mökki-irtaimistolla on tunnearvoa. ”Irtaimiston jakaminen kannattaa myös huomioida hyvissä ajoin.”

Joskus homma ei toimi

Jos asioista ollaan yhtä mieltä, ei ongelmaa ole. ”Ja käsitykseni mukaan verrattain vähän ongelmia on. Yhteismökkien omistajat pystyvät yleensä hallinnoimaan kiinteistöjään sovussa”, Baarman toteaa.

Mutta jos yhteispeli ei suju, muutoksia on pakko tehdä. Silloin mökki pyritään esimerkiksi jakamaan ja yhteisomistajuus purkamaan jonkun osapuolen poistumisella. Jos tämä ei onnistu, mökki on myytävä ja rahat jaettava.

”Yhteisomistajuuden purku kiinteistöä myymällä on viimesijainen keino purkaa yhteisomistussuhde.”

LUE KOKO JUTTU JA LISÄÄ OMISTUSMUODOISTA KOTI JA MAASEUTU -LEHDESTÄ 4-5/2021.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun