Hyppää sisältöön

Ruusuista riittää ihasteltavaa koko kesäksi

Kesä kukkii ja tuoksuu, kun puutarhaan istuttaa pensasruusuja. Niiden hoitaminenkin sujuu kuin tanssi vaan.

Ei ole kesäpäivää, etteikö Seija Taskinen tekisi kierrosta puutarhassaan. Aina siellä tulee vastaan uutta.

”Ai herran jestas, sinä olet aukaissut kukan. Oi ihana”, Seija huokaa ja kyykistyy nuuhkaisemaan.

Hän istutti ruusupuskan vuosi sitten kesällä, ja nyt valkokukkainen, tuoksuvainen  ’Lac Majeau’ availee ensimmäisiä nuppujaan.

Vaikka Muuruvedellä sijaitsevassa puutarhassa kasvaa monenlaista kasvia, ruusut ovat aina olleet Seijalle yksi rakkaimmista lajeista. Niin kauan kuin hän muistaa, juhannusruusut ovat puhjenneet ihanaan tuoksuun juhlistamaan suvea. Pihapiirin keskellä komeileva ja nykyään laajalle levinnyt hansaruusu on sekin vanhaa, mummon aikaista perua. Niin ikään aitan seinustalla oksiaan kaartelee tärkeä ruusu, tosin vielä nuppuisena.

”Isä istutti tämän persiankeltaruusun 25 vuotta sitten. Viime kesänä tämä oli aivan keltaisena kukkia”, Seija esittelee Pohjois-Savossa vähemmän tavattua, melko talvenarkaa lajia.

Ei siis ihme, että tilan siirryttyä noin kymmenen vuotta sitten Seijan ja hänen puolisonsa Jorma Kolarin haltuun, Seija istutti lisää ruusuja. Nyt niitä kasvaa kolmisenkymmentä erilaista. Niistä riittää ihasteltavaa koko kesäksi.

Seija Taskinen ja Ilo-ruusu

Kotimaisia ruusuja moottoripyörällä

Ruusut viehättävät myös Jormaa. ”Ihan yhtä höpsö hänkin on”, Seija kertoo nauraen puolisostaan.

Seijan ei ole lainakaan vaikea houkutella miestään painamaan jarrua taimimyymälän kohdalla. Päinvastoin.

”Taimia lähtee mukaan, missä liikutaan. Motskarin taakse sidotaan pahvilaatikko ruusuille”, harrastaja kertoo heidän moottoripyöräreissuistaan.

He ostavat mielellään kotimaista kantaa olevia taimia, jotka menestyvät ulkomailta tuotuja varmemmin. Myös taimien omajuurisuus on suotavaa. Jos versosto jonakin talvena paleltuu, omajuurinen ruusu kasvattaa juuresta uuden, entisenlaisen kasvuston. Lisäksi pariskunta suosii helppohoitoisia ja ilmastollisesti kestäviä pensasruusuja, mutta silloin tällöin kyytiin lähtee myös joku vaateliaampi laji.

Kotona pariskunta istuttaa taimet aurinkoiseen paikkaan syvään multamaahan. Istutuskuoppaan Seija ripottelee palanutta hevosenlantaa, ja mullan joukkoon hän lisää kalkkia. Myös reilu kastelu kuuluu asiaan. Kastelua pitää jatkaa vielä kesän ajan, jolloin vettä annetaan yhdellä kertaa kunnolla.

Piikkejä ja juuriversoja

Vaikka ruusuista on paljon lajiketietoa saatavilla, monet niiden ominaisuudet tulevat parhaiten tutuksi vasta omassa puutarhassa. Esimerkiksi piikkisyys saattaa yllättää.

”Keijunruusulla on kauniit kukat, mutta se on niin piikikäs. En tiedä toista näin piikikästä. Tämä tuli istutettua pikkuisen huonoon kohtaan, kun piikit raapivat jalkoja ohi kulkiessa”, Seija päivittelee polun varren kaunotarta, jonka sirojen lehtien lomaan avautuu violetinpunaisia kukkia.

Seija Taskinen pitää ruusuista myös niiden helppohoitoisuuden takia. Luonnonlajit, kuten punalehtiruusu ja tornionlaaksonruusu, tulevat toimeen lähes omillaan. Myös tarhapimpinellaruusut ja useimmat tarhakurtturuusut kuuluvat helppoihin kasveihin.

Toinen ominaisuus, joka kannattaa ottaa huomioon jo ruusua valitessa, on sen taipumus tehdä juuriversoja. Esimerkiksi suviruusu tiedetään hanakaksi leviämään. Seija ja Jorma istuttivat oman suviruusun lähelle oleskelupaikkaa, josta leikataan nurmikko. Samalla, kun ruohonleikkuri katkaisee heinän, nitistää se myös innokkaat ruusunalut.

Joskus ruusun leviäminen voi olla toivottavakin ominaisuus, niin kuin ’Ilo’-ruusun kohdalla. ”Tämä on levinnyt aivan valtavasti. Sanon aina miehelle, että antaa levitä vaan, ei leikata ruohoa sen läheltä”, Seija kertoo ja tuoksuttelee kukista notkuvia oksia.




LUE LISÄÄ RUUSUISTA KOTI JA MAASEUTU LEHDESTÄ 4-5/2022

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Kerro meille mitä pidit uusimmasta Koti ja maaseutu -lehdestä.

Arvomme osallistuneiden kesken kotimaista luonnonkosmetiikkaa.

Osallistu kilpailuun