Lomittaja tekee työtä, jotta maatilan väki voi joskus pitää vapaapäivän ja huoltovarmuus toimii. Jämijärveläinen lomittaja Susanna Maja on työssään välillä siivoaja, eläinlääkäri tai tietotekniikan asiantuntija.
Susanna Maja toimii Jämijärvellä viidellä tilalla lomittajana. Lomitusringissä hänellä on maitotiloja ja porsitussikala.
Lomittajana saa tehdä kaikkea maan ja taivaan väliltä, Susanna kuvailee. ”Välillä olen siivoja, välillä eläinlääkäri. Sitten olen tietokoneheppua, koneheppua ja mitä kaikkea”, hän kertoo nauraen.
Susanna katsoo navettaan päin ja jatkaa: ”Karjasilmääkin vaaditaan. Sitä joko on tai ei ole.”
Susannalla selvästi on.
Lomittajan iso vastuu
Lomittajan arki on monipuolista, mutta myös vastuullista. Tilalla voi olla toinenkin lomittaja, mutta käytännössä jokainen tekee omat työnsä.
”Sitten sitä onkin aika yksin. Vastuu eläimistä ja toisen elinkeinosta on suuri”, Susanna sanoo.
Lomittajan työssä haastavaa on myös vaihtaa jatkuvasti tilalta toiseen. ”Jos olen viikon porsitussikalassa ja sen jälkeen menen lehmien pariin, se on ihan eri maailma. Täytyy pystyä nollaamaan edellinen tila mielestä.”
Lomittaja saattaa olla joskus myös tilallisen ainoa sosiaalinen kontakti.
”Me kuuntelemme paljon, mutta emme voi ottaa liikaa muiden huolia harteillemme.”
Murehtiminen ei auta
Eläinten kanssa työskentelyyn kuuluu väistämättä myös menetyksiä.
”Aina sattuu jotain. Eläimet sairastuvat tai joutuvat kiipeliin. Mutta jos tietää tehneensä kaikkensa, asiaa on turha murehtia kotona. Ennen saatoin miettiä vapaapäivänä ’mitä jos’, mutta nyt tiedän, ettei se auta.”
Vapaa-aika onkin Susannalle pyhää. Metsästyskoirat, kasvimaa ja marjastus pitävät Susanna Majan ajatukset muualla. Navettaan ei ole hinkua vapaapäivänä.
”Tämä työ on kuitenkin minulle se oikea. Sain toukokuussa myös agrologin paperit, mutta en ole jättämässä lomittajan työtäni.”
Cityihmisestä navettaan
Susanna Majan polku lomittajaksi ei ole ollut tavanomainen. Hänellä ei ollut aloittaessaan mitään tietoa karjanhoidosta. Kaupunkilaisena hän ei ollut edes navetassa käynyt ennen muuttoaan Kuruun.
”Olin ihan vihreä”, hän nauraa hersyvästi.
”Soitin kaupungille ja kysyin, onko lomittajille tarvetta. Pian huomasin seisovani lämminpihatossa toppavaatteet päällä ja hiki valui”, Susanna muistelee nauraen.
Onneksi hän sai opastajakseen lomittaja-Minnan, joka on vieläkin hänen ystävänsä. Lisäksi Susanna pääsi erään isännän oppiin, joka opetti hänelle kaiken työstään.
”Ilman häntä en ehkä olisi tässä työssä. Olen ikuisesti kiitollinen niistä opeista.”
Onni on lyhyt työmatka
Susanna työskentelee lomitusrenkaassa, jossa työt ja lomat sovitaan hyvässä yhteisymmärryksessä muiden lomittajien kesken. Reaaliaikainen kalenteri helpottaa järjestelyjä.
”Aina pystytään sopimaan. Jos minä olen muualla, tilalle menee joku toinen. Se toimii hyvin.”
Susanna on tyytyväinen, että hänen työmatkansa ovat pysyneet kohtuullisina.
”Pisimmillään työmatkani on 20 kilometriä, lyhimmillään vain kaksi. Keväästä syksyyn pääsen jopa pyörällä. En voisi itse lähteä kaksi kertaa päivässä sadan kilsan päähän töihin, varsinkaan talvella, kun kodissa on puulämmitys. Hattua nostan niille, jotka asuvat pitkienkin matkojen päässä lomitettavista tiloista ja joiden työmatka vie suurimman osan päivästä.”
Monen lomittajan arkea rasittaakin kohtuuttoman pitkät työmatkat ja kaksiosainen työpäivä. Lomittajan työpäivä ei ole perinteinen kahdeksasta neljään. Aamuvuoro voi alkaa jo kuudelta ja voi jatkua iltapäivään. Suurin osa lomittajista tekee kaksiosaista työpäivää: aamulla muutama tunti, iltapäivällä toinen pätkä.
Myös lomittajien keski-ikä nousee, ja alalle kaivataan uusia ammattilaisia. Työssä jaksamista vaikeuttavat pitkien ajomatkojen lisäksi alueelliset palkkaerot.
Tilojen vähentyessä lomittajien työmatkat pitenevät entisestään ja työ kuormittaa yhä enemmän. Myös tietotaitoa vaaditaan koko ajan enemmän.
Myös sukupolvien väliset erot näkyvät työssä.
”Pienten tilojen lapset eivät välttämättä halua jatkaa vanhempiensa työtä”, Susanna pohtii.
”Toisaalta olen nähnyt myös nuoria, jotka ovat täynnä intoa ja haluavat kehittää tiloja eteenpäin. Se antaa uskoa tulevaisuuteen.”
Luottamus on kaiken perusta
Vaikka työ on välillä raskasta, Susanna osaa nähdä työn hyvät puolet.
”Tilalliset ovat usein superonnellisia, kun tulen apuun. Ja on ollut hienoa huomata, että suhtautuminen lomittajiin on muuttunut. 2000-luvun alussa isäntä tai emäntä saattoi pyöriä navetassa samaan aikaan, mutta nykyään he oikeasti lähtevät lomalle.”
Myös tekninen kehitys on muuttanut arkea: sikaloissa on automaattisia ruokintajärjestelmiä ja maitotiloilla lypsyrobotteja. On haastavaa hallita eri tilojen laitteet ja tuntea toimintatavat. Toisaalta apua saa ongelmatilanteisiin usein nopeasti joko tilalliselta tai työkavereilta.
”Tärkeintä on kuitenkin luottamus puolin ja toisin. Se on kaiken perusta tässä työssä.”
Lomittaja luo huoltovarmuutta
Susanna Maja kokee, että lomittajan työ ei ole pelkkää työntekoa eläinten kanssa – se on osa maaseudun elinvoimaa ja huoltovarmuutta. Jos tilallinen ei saisi vapaapäiviä, hän ei jaksaisi, emmekä me saisi ruokaa.
Myös Susanna itse suosii kotimaisia tuotteita ja toivoo kuluttajien arvostavan enemmän kotimaista ruokaa.
”Vaikka tällä työllä ei rikastuta, valitsen aina kotimaisen. Huoltovarmuus on meille kaikille tärkeä asia.”
Susanna näkeekin oman työnsä merkityksen kirkkaasti ja selkeästi. ”Jos en tekisi tätä, en tiedä mitä tekisin. Päivääkään en vaihtaisi pois.”
Lue koko juttu printistä Koti ja maaseutu 7/2025!
