Hyppää sisältöön

Näin hoidat kuunliljoja

Helppohoitoinen ja monipuolinen kuunlilja sopii lähes joka pihaan. Näin hoidat kasvia oikein.

Intohimoinen kuunliljaharrastaja Jani Hynninen antaa vinkit kuunliljojen eli hostien hoitamiseen. Hän suosittelee kuunliljoja kaikille pihanlaittajille. Oleellista on tarjota kasville suotuisat olosuhteet.

  1. Kuunlilja viihtyy aurinkoisessa paikassa.
  2. Kuunlilja viihtyy savisessa maassa, joka pitää pidättää kosteutta. Savinen maa on myös ravinteikasta. Jos maa on liian savista, sitä voi keventää hiekalla ja mullalla.
  3. Kun istutat uuden taimen, tee taimelle riittävän suuri kuoppa. Kuunliljalle tarkoitettu istutuskuoppa saa olla syvä, kookkaaksi kasvaville kasville yhtä syvä kuin puille.
  4. Taimen ympärille kannattaa laittaa ohut kerros havupuun kuorikatetta estämään rikkakasvien itämistä ja pidättämään kosteutta.
  5. Kastele taimea kuumalla. Juurtunutta, isompaa kasvia ei tarvitse kastella kuin pahimpina hellejaksoina.
  6. Varret voi leikata syksyllä, jotta lehtokotilot eivät pesiydy niiden suojissa. Jos etanoita ei ole, ei varsia tarvitse syksyllä leikata.
  7. Kasvustoja kannattaa tarkkailla paitsi nilviäisten, myös hostia yleisesti vaivaavan Hosta X -virustaudin varalta. Se aiheuttaa lehtiin epänormaalia värimuunnosta ja ryppyisyyttä. Saastuneet kasvit on hävitettävä sekajätteen mukana ja työvälineet puhdistettava.
  8. Jaa hostakasvustoja aika ajoin. Tiiviit kasvustot saavat näin lisätilaa. Leikkaa ne isolla veitsellä pienempiin osiin ja istuta jakopalat tuoreen mullan kera harvempaan.
Tiiviit kasviryhmät voi jakaa aika ajoin.

Lue koko juttu kuunliljoista printtilehdestä 7/2025.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun