Hyppää sisältöön

Fenkolia voi kasvattaa Suomessakin

Huomioi lajikevalinta ja totuta taimet pikkuhiljaa ulos, niin voit onnistua fenkolin kasvatuksessa.

Salaattifenkoli Foeniculum vulgare var. azoricum on sarjakukkaskasveihin kuuluva vihannes. Kasvi muodostaa vaalean, pullean mukulamaisen ruusukkeen tyvelleen, jossa on voimakas anismainen maku ja tuoksu.

Fenkoli on niin sanottu lyhyen päivän kasvi. Keväällä kylvetyt kasvit alkavat helposti kukkia Suomen pitkässä päivässä, mikä estää mukulan muodostumisen. Lajikevalinnalla voi vaikuttaa kukkimisherkkyyteen. Ainakin Zefa Fino -lajike on jalostettu kestämään Suomen kesien pitkää päivää.

Helpointa ja varminta on hankkia taimet valmiina. Jos haluaa kasvattaa fenkoleita siemenistä saakka, Suomen oloihin jalostetun lajikkeen siemenet voi kylvää sisälle esikasvatukseen huhtikuussa noin kuukausi ennen suunniteltua istutusaikaa. Kylvös peitetään kevyesti mullalla. Siemen itää 10–30 asteen lämpötilassa. Ennen ulosistutusta pienet taimet on totutettava vähitellen ulko-olosuhteisiin. Kun taimissa on kolme tai neljä kasvulehteä, ne voi karaistuneina istuttaa maahan 20–30 sentin välein.  

Maustefenkolin eli saksankuminan Foeniculum vulgare var dulcelehtiä käytetään yrttinä. Siitä voi kerätä mausteeksi myös siemenet.

LUE LISÄÄ FENKOLIN KASVATUKSESTA SUOMESSA KOTI JA MAASEUTU -LEHDESTÄ 2/2022.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun