Hyppää sisältöön

Eloperäinen aines hyötykäyttöön

Syksy lähestyy. Sen tuoma eloperäinen jäte on arvotavaraa, josta ei kannata hankkiutua eroon. Lehtiä, naatteja, risuja, oksia tai ruohosilppua voi hyödyntää puutarhassa esimerkiksi kasvimaan katteena tai kompostin seosaineena.

Sato on nyt parhaimmillaan. Pulleat herneet ja pitkät porkkanat päätyvät suoraan suuhun tai patoihin, ja jäljelle jäävät vain varret ja naatit. Syksyn edetessä puutarhasta löytyy myös leikattuja oksia, kuivuneita varsia ja pudonneita lehtiä. Mitä niille kaikille pitäisi tehdä? Ainakaan niistä ei kannata hankkiutua eroon, sillä niistä on puutarhurille monenlaista hyötyä.

Esimerkiksi perennapenkit kannattaa jättää syksyllä siivoamatta. Arat heinäkasvit talvehtivat paremmin lakastuneine kasvustoineen kuin jos varret leikattaisiin pois. Lisäksi monet ruohovartiset kasvit muuttuvat hauskoiksi talventörröttäjiksi, jotka elävöittävät lumista maisemaa ja ilahduttavat pikkulintuja siemenkätköineen. Jos siitäkin huolimatta haluaa saksia perennat jo syksyllä ja helpottaa siten kevätkiireitä, leikatut varret kannattaa asetella ilmavasti penkin päälle. Siten penkki kerää lunta, mikä taas suojaa kasvien juuristoa pakkaselta. Toisaalta on hyvä muistaa, että pystyyn jätetyt varret tarjoavat talvehtimispaikkoja etanoille ja kotiloille.

Juuresten naatit voi myös jättää niille sijoilleen, sillä ne suojaavat kasvimaata kuivumiselta. Ne myös tarjoavat töitä maan lieroille ja muille pieneliöille, jotka hajottavat kuollutta kasviainesta. Samalla kasvimaa saa arvokasta humusta, ja ravinteet päätyvät takaisin maahan. Pehmeistä naateista ei ole seuraavana keväänä enää tietoakaan.

Kuivuneita lehtiä voi käyttää vaikkapa talvisuojana jouluruusulle.

Katteeksi ja kompostiin

Syyskesällä leikataan usein puiden ja pensaiden oksia, joista saa hakettamalla hyvää kateainesta. Sitä voi levittää vaikkapa marjapensaiden tai hedelmäpuiden alle tai käyttää metsäpuutarhan polkujen päällystämiseen. Hake sopii hyvin myös kompostin rakentamiseen. Kun sitä levitetään verkolla rajatun puutarhakompostorin pohjalle yhdessä esimerkiksi silputtujen oksien ja pienten risujen kera, se pitää pohjakerroksen ilmavana, ja komposti saa happea. Pohjakerroksen päälle lisätään kerroksittain typpipitoisia vihreitä kasviosia ja ruohosilppua, haravoituja lehtiä, ilmavuutta lisäävää oksasilppua sekä ripaus puutarhan multaa. Komposti käännetään talikolla seuraavana keväänä, jotta se kypsyy ja tekeytyy mullaksi tasaisesti.

Puutarhan eloperäinen aines sopii hyvin myös kateviljelyyn. Kasvimaan pintaan lisätään pari kertaa kesässä katteeksi ruohosilppua, puiden ja pensaiden lehtiä, naatteja, ohuita oksia tai vaikkapa olkea. Tarkoitus on, ettei maata tarvitse kääntää, kuokkia eikä juuri edes kitkeä. Vilkas pieneliötoiminta pitää maan rakenteen hyvänä, orgaaninen aines ravitsee maata, eivätkä rikkakasvitkaan jaksa puskea pintaan katekerroksen läpi. Kateviljelyn voi aloittaa myös syksyllä, mutta tulosten kanssa on oltava kärsivällinen. Esimerkiksi savipitoinen maa muhevoituu hyvään viljelykuntoon vasta ajan kanssa.

Oksista voi rakentaa pieneliöiden avuksi lahopuuaidan.

Pölleistä piilopaikkoja hyönteisille

Kaikkia isoja oksia ei kannata hakettaa, sillä niistä voi rakentaa hyönteisten ja lahottajien avuksi lahopuuaidan. Sitä varten juntataan vierekkäin kaksi pystypuuta, joiden väliin pinotaan oksia ja rankoja. Aita saa kasvaa korkeutta sitä mukaa kuin pihapiiristä löytyy uusia oksia. Samaan aikaan vanhempi puuaines lahoaa ja tarjoaa elinympäristön monille hyönteisille, jotka eivät viihdy siistityssä ympäristössä. Hyönteisille voi luoda piilopaikkoja talvehtimiseen ja lisääntymiseen myös hyönteishotelleja rakentamalla. Muutoin puupöllejä voi käyttää vaikka kukkapenkin reunuksina tai istuimina nuotiopaikan ympärillä.



LUE KOKO JUTTU KOTI JA MAASEUTU -LEHDEN SYKSYN NUMEROSTA 6/2022

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Kerro meille mitä pidit uusimmasta Koti ja maaseutu -lehdestä.

Arvomme vastanneiden kesken erilaisia palkintoja.

Osallistu kilpailuun