Hyppää sisältöön

Helppo nurmikko suoraan rullasta

Siirtonurmikko kaipaa aluksi vettä, vettä ja vettä. Timo Mesiä Mesiän siirtonurmikosta antaa vinkit onnistuneeseen nurmikon asennukseen.

  • Asenna nurmikko toimituspäivänä. Siirtonurmikko on tuoretuote, eikä kestä varastointia.
  • Kastele asennuspohja ennen asennusta, esimerkiksi edellisenä iltana. Pohjan pitää olla kostea, mutta ei märkä.
  • Aloita nurmipalojen asentaminen pihan perältä, jotta jo asennetun nurmikon yli ei tule ylimääräistä liikennettä.
  • Aloita asennus suorilla nurmilinjoilla. Nurmikkomatto rullataan auki ja siirretään käsin tiiviisti paikoilleen. Rullaa matto auki edellisen rullan viereen, mutta varo päällekkäisyyttä.
  • Matot kannattaa asettaa ns. tiilikuvioon, jotta päätysaumat eivät osu vierekkäin.
  • Mäkisessä maastossa matto rullataan ylhäältä alaspäin ja jyrkissä rinteissä naulataan kasvualustaan juurtumisen ajaksi puutapeilla.
  • Mattoja voi muotoilla leikkaamalla esimerkiksi puukolla. Pieniä, alle 40 x 40 sentin paloja ei suositella kuivumisen vuoksi.
  • Puita ja pensaita varten siirtonurmikkomattoon voi leikata aukon.

”Juurtumisvaiheessa nurmikko ei saa päästä hetkeksikään kuivumaan. Pieni sade ei auta, vaan nurmikon on oltava niin märkä, että se tihkuu vettä astuttaessa.”

Timo Mesiä
Siirtonurmikko on nopeasti käyttövalmis. Nurmikko kestää normaalia käyttöä parin viikon päästä asennuksesta.

LUE AIHEESTA LISÄÄ KOTI JA MAASEUTU -LEHDESTÄ 4-5/2021.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun