Vauvanhoidon suositukset muuttuvat sukupolvi sukupolvelta. Siinä missä ennen välteltiin allergisoivia ruokia, nykyään monia niistä suositellaan maisteltaviksi jo varhain. Kolme äitiä kertoo muistojaan vauvanhoitoon ja vanhemmuuteen liittyvistä neuvoista yli neljän vuosikymmenen ajalta.
Puolivuotisneuvolassa kerroin terveydenhoitajalle, että poikani syö puuronsa mielellään maapähkinävoin kanssa. Hoitajaa alkoi naurattaa. Hän oli palannut pitkän tauon jälkeen takaisin neuvolatyöhön ja ihmetteli, miten kaikki vanhemmat nyt tarjoavat vauvoilleen maapähkinävoita – tai mikä oudompaa: kananmunaa.
Vielä muutama vuosi sitten niitä molempia kehotettiin välttämään allergiariskin vuoksi. Nyt varhainen tutustuttaminen osana kiinteiden ruokien aloittamista voi tutkimusten mukaan ehkäistä allergioiden kehittymistä.
Vauvanhoidon suositukset muuttuvat sukupolvi sukupolvelta. Kauempana historiassa hampaiden puhkeamisen kipua yritettiin lievittää sivelemällä ikeniin viskiä, vauvoja kylvetettiin rasvassa ja ainakin Britanniassa ja Yhdysvalloissa imeväisille saatettiin tarjota jopa mustaa kahvia. Mitkä tämän päivän neuvoista mahtavat tuntua yhtä erikoisilta viidenkymmenen vuoden kuluttua?
Britanniassa ja Yhdysvalloissa imeväisille saatettiin tarjota jopa mustaa kahvia.
Harsovaippoja ja vellilimukkaa
Kuopiolainen Sirkka Lahtelin (s. 1947) sai kolme lasta perä perää vuosina 1968, 1970 ja 1971. Isät eivät päässeet mukaan synnytykseen, eikä vierihoitoa tunnettu. Vauvat vietiin synnytyksen jälkeen lasiseinän taakse ja tuotiin äidin syliin syömään neljän tunnin välein.
”Nykyään sellainen ei kävisi päinsä. Vauvallahan voi olla nälkä jo aiemmin”, Lahtelin naurahtaa.
Kun imetys ei onnistunut, eikä äidinmaidonkorvikkeita ollut saatavilla, vauvalle tehtiin maitoseos lehmänmaidosta, vedestä ja sokerista. Se oli yleinen resepti 60-luvulla. Nykyvanhemmasta ajatus voi kuulostaa erikoiselta: nykyään alle vuoden ikäisen pääjuomaksi suositellaan rintamaitoa tai äidinmaidonkorviketta, eikä lisättyä sokeria suositella lainkaan.
Kotona tuoretta äitiä odottivat harsovaipat, jotka pestiin käsin. Koska hoitopöytiä ei ollut, vaipat vaihdettiin missä milloinkin. Kiinteitä ruokia alettiin maistella jo parin kuukauden iässä.
”Ensin pulloon keitettiin ohutta vellilimukkaa. Sitten siirryttiin kasvisruokiin”, Lahtelin muistelee.
Lasten kasvaessa kotiin ostettiin monen vauvaperheen pelastus: leikkikehä. Sen sisällä lapsi saattoi leikkiä turvallisesti. Lahtelin kokee, että kolmen lapsen kanssa se oli välttämättömyys.
”Nykypäivänä lasten pitää saada vipeltää vapaasti. Se on varmaankin ihan hyvä. Ei lasta kannata joka kohdassa alkaa suojelemaan”, Lahtelin pohtii.
Kun perheen iltatähti syntyi vuonna 1988, moni asia oli muuttunut. Vauva sai nukkua vieressä sairaalassa ja Tutteli tuli valmiissa parin desin tetrassa. Myös terveydenhoitaja kävi kotikäynnillä.
”Ajat ja ohjeet muuttuvat. Mutta lapset ovat samanlaisia kaikkina aikoina,”, Lahtelin tiivistää.
70-luvulla pelättiin allergioita
Riihimäkeläinen Tuula Saxell (s. 1953) odotti esikoistaan vuonna 1977. Hän oli tuolloin 23-vuotias ja muistaa noudattaneensa neuvolan ohjeita tunnollisesti.
”Äitiysneuvolatoiminta oli erinomaista ja luotin siihen täysin.”
Raskausaikana Saxell vältteli allergisoivina pidettyjä ruoka-aineita, jotta lapset eivät sairastuisi allergioihin. Toisaalta vauvaa odottavan äidin ruokavaliossa oli nykyistä vähemmän rajoituksia.
”Seuratessani miniäni raskauksia olen huomannut, että nykyään ohjeita on enemmän. Minun aikanani äideille suositeltiin terveellistä ruokaa, liikuntaa, lepoa ja säännöllisiä elämäntapoja”, hän kertaa.
Saxellin esikoinen syntyi suunnitellulla keisarileikkauksella. Vasta toisen pojan synnytykseen, kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, isäkin pääsi mukaan. Imetystä opeteltiin rauhassa osastolla, nännejä vahvistettiin hieromalla ja maidonnousua edistettiin runsaalla nesteen juomisella.
Äidinmaidonkorvikkeita ei suositeltu lainkaan, vaan pitkää imetystä pidettiin ihanteena. Myös Saxell imetti molempia poikiaan yhdeksän kuukauden ajan. Allergioiden pelko jatkui vauvan syntymän jälkeen ja esimerkiksi sitrushedelmiä ja muita allergisoivia ruokia vältettiin pitkään.
”Kiinteiden ruokien aloittamista saatettiin siirtää myöhemmäksi, jos suvussa oli allergioita.”
Arkea helpottivat juuri markkinoille tulleet kertakäyttövaipat. Vaippaihottumaa hoidettiin samaan tapaan kuin nykyäänkin: ilmahoidolla, rasvalla ja talkilla. Nukkumaanmenossa korostui säännöllisyys.
”Lapselle luotiin iltarutiinit, mutta syliin ei saanut nukuttaa. Lapsi laitettiin omaan sänkyyn, valot sammutettiin ja hän sai opetella nukahtamaan itse”, Saxell muistelee.

Sitruunamehua nänneille
Rovaniemeläiskirjailija Tittamari Marttisen (s. 1968) lapset syntyivät vuosina 1992, 1993, 1998 ja 2001. Kaksi syntyi alateitse ja kaksi keisarileikkauksella. Synnytykseen valmistauduttiin huolella.
”Pakkasin synnytyskassiin klassista musiikkia cd-levyillä, tuoksukynttilöitä ja lempipyyhkeitä. Käytännössä mitään niistä ei muistettu tai ehditty ottaa esille”, Marttinen kertoo.
Imetyksestä hänelle on jäänyt lämpimiä muistoja. Hän ei koskaan kokenut, että imetykseen olisi kohdistunut paineita tai moralisointia. Tärkeintä oli vauvan ja äidin hyvinvointi. Marttisen kuopus sai äidinmaitoa kolmivuotiaaksi asti, mikä tuntuu hänestä itsestään nyt jälkikäteen hassulta.
”Lapsi osasi itse pyytää rinnalle ja totesi, että ’nam, maistuu hyvältä!”
Pahoinvointiin suositeltiin ”hevoskuuria” eli kuivien keksien, näkkileivän ja porkkanoiden rouskuttamista. Kipeitä rintoja neuvottiin hoitamaan puristamalla nännien ympärille sitruunamehua.
Kipeitä rintoja neuvottiin hoitamaan puristamalla nännien ympärille sitruunamehua.
”Kokeilin kerran – eikä toista kertaa tarvinnut. Kaalinlehdet toimivat paremmin”, Marttinen toteaa.
Sormiruokailu yleistyi 90-luvulla. Marttisen esikoisen aikaan kiinteitä suositeltiin aloittamaan noin kolmen kuukauden iässä, kuopuksen kohdalla piti odottaa viiteen tai kuuteen kuukauteen. Nykyään ajatellaan, että vauvan suolisto on valmis kiinteisiin aikaisintaan neljän kuukauden iässä.
Marttinen muistaa, että 90-luvulla Suomessa käytiin keskustelua ainakin perhepedistä, imetystyynyistä ja leikkikehistä sekä unikoulusta ja sukupuolirooleista. Markkinoille tuli konttauskypärä, jonka oli tarkoitus ehkäistä kolhuja. Marttinen kokeili myös vaippapalvelua, joka haki likaiset harsovaipat pesuun ja toi puhtaat tilalle. Sen piti helpottaa arkea, mutta osoittautui osin työlääksi.
Ennen sosiaalista mediaa tietoa ei ollut yhtä helposti saatavilla kuin nykyään. Marttinen kertoo lukeneensa lähinnä kotimaisia ja brittiläisiä vauvalehtiä, muttei juuri viettänyt aikaa Internetissä tai äitipalstoilla.
”Luulen säästyneeni monelta murheelta”, hän aprikoi.
Äiti tuntee vauvansa
Itse olen viettänyt tuntikausia internetin syövereissä. Äitipalstoilla mielipiteitä tuntuu olevan yhtä monta kuin on keskustelijaa. Yksi vannoo suositusten nimeen, toinen kehottaa kuuntelemaan omaa vauvaa.
”Sinä itse tunnet vauvasi parhaiten”, yleinen hokema kuuluu.
Mutta tunnenko? Miten voisin tuntea, kun olemme eläneet yhdessä vasta kuusi kuukautta ja vauva on uusi ihminen, jolla on omat oikkunsa ja päivä päivältä voimistuva tahtonsa?
Viimeksi tiedustelin seuraavaa: ”Olemmeko vastuuttomia vanhempia, jos jätämme poikamme yhdeksi yöksi ja kahdeksi päiväksi mummolle?” Vastauksia tuli laidasta laitaan. Toisten mielestä alle vuoden ikäistä ei pitäisi jättää yöksi hoitoon, kun taas toiset kannustivat lähtemään hyvillä mielin.
Lopulta jätimme poikamme yökylään. Oliko se oikein, oliko se väärin? Riippuu siitä, keneltä kysytään. Osa asiantuntijoista suosittelee välttämään pitkiä erossaoloaikoja ensimmäisen ikävuoden aikana, kun taas toiset painottavat, että ratkaisevaa on se, kuka vauvaa hoitaa, kuinka tuttu hoitaja on ja miten vauva reagoi.
Jos kysyn itseltäni, päätös oli oikea. Tuon viikonlopun aikana kaikki meni paremmin kuin olisimme voineet toivoa. Mummo sai yhteistä aikaa lapsenlapsensa kanssa, vauva turvallista ja tarpeisiinsa vastaavaa hoitoa – ja vanhemmat yhteistä aikaa. Saimme takaisin hymyilevän vauvan ja vauva levänneet vanhemmat.
Kaikki voittivat.
Ehkä alan vähitellen uskoa, että minä tunnen oman vauvani parhaiten.
Juttu on julkaistu Koti ja maaseutu -lehden numerossa 7/2026

