Hyppää sisältöön

Koti ja maaseudun käsityöohjeiden tekijä Veera Jussila on Vuoden käsityöpersoona

Koti ja maaseutu -lehden käsityöohjeita vuodesta 2020 tehnyt Veera Jussila on valittu Vuoden käsityöpersoonaksi 2022. Veera tunnetaan Käsityökekkerit brändistään ja hän on toiminut pitkään käsityöalan yrittäjänä.

Koti ja maaseutu -lehden lukijoiden pidetyt käsityöohjeet ovat käsityöyrittäjä Veera Jussilan käsialaa. Jussila palkittiin Käsityögaalassa Vuoden 2022 käsityöpersoonana.

Veera kuvaillaan positiivisena esikuvana käsityön ystäville. Hänen töissään näkyvät kestävä kehitys ja ekologisuus.

”Tuntuu hyvältä kokea, että omalla tekemisellä on merkitystä myös muille”, Veera pohtii.

Käsitöiden tekijöitä Veera kannustaa armollisuuteen itseään kohtaan. ”Vuosien mittaan omaan tekemiseen on tullut rentoutta, Olen huomannut, että kaikkea voi kokeilla, mutta kaikkea ei tarvitse heti osata.”

Tuotteiden käyttö ja pitkäikäisyys ovat käsityöpersoonalle tärkeitä. ”Minulle tärkeää on, että saan aikaiseksi käyttötuotteita ja sitä kautta käsityö on aidoksi hyödyksi. Kuitenkin oppimiseen joutuu välillä tekemään paljonkin töitä ja se kuuluu käsityönprosessiin.”

Käsityöammattilaisena Veera Jussila on moniosaaja. Veera pitää workshoppeja, käsitöitä, kirjoittaa, kuvaa ja pitää podcastia. ”Kovin paljon en ehdi nykyään tehdä vain ihan omaksi iloksi, mutta koitan kuitenkin senkin pitää aina osana elämää, vaikka lomalla”.

Koti ja maaseutu -lehdessä julkaistuja Veera Jussilan käsityöohjeita:

Ihana tuftattu matto

Kahden värin solmupanta

Virkkaa ihanat keittiölaput

Neulo lämmin kauluri

Vuoden käsityöpersoonan valitsivat Taito -lehti ja Kotiliesi käsityö -lehti.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun