Lähes jokaisesta suomalaispihasta löytyy raparperipuska. Kaupallisena viljelykasvina se on kuitenkin lähes harvinaisuus. Vettä ja lannoitteita janoavan raparperin kasvu alkaa hitaasti, mutta sen jälkeen siitä saa viljelykasvin seuraavallekin sukupolvelle.
”Meillä Kuolaniemen tilalla raparperia on viljelty viisi vuotta. Se otettiin kaupalliseen viljelyyn, koska halusimme kestävän viljelykasvin mansikan rinnalle”, kertoo Kalle Hoppula Kuolaniemen tilalta. Luonnonvarakeskuksen tutkija aloitti sivutoimisena kasvinviljelijänä 12 vuotta sitten. Kuolaniemen tilalla Sotkamossa viljellään pääkasvina mansikkaa. Raparperia on viljelty viiden vuoden ajan. Mansikkaa voi käydä itse poimimassa, mutta raparperit Hoppula kasvattaa suoraan teollisuuden tarpeisiin.
Mansikan viljelyssä on omat haasteensa, ja raparperi onkin sille turvallinen pari.
Tyypillinen sivubisnes
Ammattimainen raparperinviljely on Suomessa todella marginaalista. ”Tämä on tyypillistä sivubisnestä. Viljelyala on koko maassa noin 15-20 hehtaaria. Meillä Sotkamossa viljelyala on tällä hetkellä noin puoli hehtaaria – ja olemme suuri tuottaja”, Hoppula kertoo.
Raparperin viljelyala on kuitenkin tasaisessa nousussa.
”Iso osa tuotannostamme on vielä kasvatusvaiheessa, ja satoa saadaan tällä hetkellä noin 1500 kiloa kesässä. Tavoitteena on, että tuotanto yltää lopulta noin 10 000 kiloon.”
Kuolaniemen tilalla satoa korjataan kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen korjuu on kesäkuussa, ja toinen kuuden-kahdeksan viikon päästä siitä. Etelämmässä voidaan saada kolme satoa vuodessa.
Sadonkorjuun suurin haaste on tällä hetkellä työvoima. ”On haaste saada riittävästi työvoimaa keräämään tuhansien kilojen sato parissa päivässä, koska logistiikan vuoksi ei kannata kerätä pieniä määriä kerralla. Korjuussa pitää olla nopea, koska meillä ei ole kylmävarastoja. Olemme palkanneet kausityöläisiksi lähiseudun nuoria, opiskelijoita ja koululuokkia.”
Keruu tapahtuu käsityönä varresta vetämällä. Lehti katkaistaan veitsellä.
Hidas kasvi
Raparperin kasvu on hidasta. ”Kasvatamme taimet itse siemenistä. Satoa voi korjata vasta kolmantena vuonna”, viljelijä sanoo. Lopulta raparperi on todella pitkäikäinen viljelykasvi, joka siirtyy isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Raparperia voi myös lisätä juuripaakusta. Noin nyrkin kokoinen paakku riittää.
Viljely vaatii paljon vettä. Myös lannoitteita saa laittaa niin paljon kuin pystyy. Perinteisestihän raparperi on kasvanut ravinteikkailla tunkioilla.
”Suomessa ammattiviljelyssä raparperia ei saa edes lainsäädännön perusteella lannoittaa niin paljon, kuin olisi tarve sadon maksimoimiseksi.”
Sadon laadun ja määrän parantamiseksi raparperin ei kannata antaa kukkia. Näyttävät kukat tulee poistaa jo nuppuvaiheessa.
Mehuihin ja maitotuotteisiin
Suomessa viljellään eniten lajikkeita Victoriaa ja Champagnea. Victoria on satoisa lajike, joka kasvattaa suuren vihreän varren. Elintarviketeollisuus kuitenkin arvostaa enemmän punaisempaa ja aromikkaampaa Champagnea. Kotipuutarhoissa Victoria on kuitenkin päälajike ja varma valinta. ”Positiivinen ongelma taitaakin olla, että raparperia saadaan enemmän kuin osataan käyttää.”
Hoppula kertoo, että kaikki tilan tuotanto menee elintarviketeollisuudelle. ”Saamme myytyä kaiken minkä tuotamme, vaikka esimerkiksi Puolasta tuodaan Suomeen halvalla raparperia. Oma tuotantomme menee pääosin mehujen ja viinien valmistukseen.”
Kotimainen raparperi menee niiden lisäksi pääosin joutsenlipputuotteisiin: hilloihin, paloina pakastealtaisiin, leipomotuotteisiin, jogurtteihin ja muihin maitotuotteisiin sekä juomiin. Raparperia myydään myös suurkeittiöihin sekä suoraan tuoremarkkinoilla, mutta se painottuu pääosin Etelä-Suomeen.
JUTTU ON JULKAISTU KOTI JA MAASEUTU -LEHDESSÄ 3/2021.
