Hyppää sisältöön

Vastuullista ja kestävää muotia

Keuruulainen Paula Vehkomäki suunnittelee ajattomia ja eettisesti kestäviä vaatteita, jotka valmistetaan käsityönä Suomessa. Idea pellavaisiin vaatteisiin syntyi alun perin omista tarpeista.

Kestävä, ajaton, vastuullinen – kaikilla näillä sanoilla voi kuvata Paula Vehkomäen suunnittelemia vaatteita. Vehkomäen mallistoon kuuluu muun muassa hameita, mekkoja, paitoja ja liivejä. Hän suunnittelee myös hääpukuja mittatilauksena. Pellava-akka -tuotemerkin alla myytävät vaatteet ovat valmistettu nimensä mukaisesti suurimmaksi osaksi pellavasta, ja inspiraatio niiden suunnitteluun lähtee aina Vehkomäen omista tarpeista.

“Aloin suunnittelemaan vaatteita vuonna 2002. Muoti ei ollut tuohon aikaan mieleeni, joten ajattelin, että minun täytyy itse tehdä omat vaatteeni. Suunnittelin sitten kerralla 28-osaisen malliston.”

Vehkomäki muutti takaisin kotikyläänsä Keuruun Ampialaan vuonna 1996 ja aloitti lampaiden hoidon. Tilalta myytiin lampaanlihaa suoraan kuluttajille, villat kerittiin ja langasta valmistettiin villasukkia ja lapasia. Lammastuotteiden pohjalta oli helppoa lähteä jalostamaan myös muita vaatteita.

“Meillä oli tuohon aikaan myynnissä esimerkiksi turkisliivejä, joihin käytettiin pellavaa vuorikankaaksi. Mielestäni pellava on materiaalina mielenkiintoinen ja luonteikas, minkä vuoksi se valikoitui ykköskankaakseni”, kertoo Vehkomäki.

Paula Vehkomäki saa inspiraation vaatteiden suunnitteluun omista tarpeista. Kuvan pallomekon hän on suunnitellut myös itse.

Hukka on helppo välttää suunnittelulla

Materiaalin lisäksi on tärkeää panostaa huolelliseen suunnitteluun. Vaatteen kaavan tulee olla selkeä, jotta se on helppo ommella ja leikata. Näin myös työkustannukset ja kankaan menekki pysyvät hallinnassa.

“Suunnittelussa tulee ajatella kaupallista puolta: vaatteiden tulee tarjota yrittäjälle toimeentulon. Ei siis voi vain suunnitella jotain suunnittelun ilosta”, sanoo Vehkomäki. “Vaatteen pitää olla myös usealle vartalotyypille sopiva. Kaava on tärkeää hioa istuvaksi, ja tuotteen pitää näyttää hyvältä päällä.”

Vehkomäki korostaa, että vaatesuunnittelussa tulisi ajatella ennen kaikkea eettisesti ja pyrkiä minimoimaan kankaan hävikki. Kaikki pienetkin kangastilkut tulisi käyttää hyödyksi.

“Kangasta menee yleensä vaateteollisuudessa hukkaan järjettömiä määriä. Vaatteita tulisi tuottaa monta kappaletta kerralla, ja kankaasta leikata joka kohta. Myös huolellisella ennakkosuunnittelulla voi pyrkiä vähentämään hävikkiä.”

Vehkomäen omassa mallistossa on useita mekkoja, joihin on helppo käyttää hyödyksi hukkapalatkin. Esimerkiksi Pellava-akan suosikkimallien, Museomekon ja Kiilamekon, väriraitoihin voi helposti hukuttaa hukkapalat ja pienetkin kangassuikaleet.

“Toivoisin, että tekstiilijätteen kierrätyksestä ja lumpun uusiokäytöstä puhuttaisiin mediassa enemmän, sillä mahdollisuudet siihen ovat moninaiset”, toteaa Vehkomäki.




LUE KOKO JUTTU KOTI JA MAASEUTU -LEHDEN NUMEROSTA 6/2022




Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun