Hyppää sisältöön

Sipulilajikkeita löytyy jokaisen viherpeukalon makuun

Sipulisatoa on hauska kasvattaa. Erilaisia sipulilajikkeita löytyy vaikka kuinka paljon ja kasvatustyylejä on monenlaisia. Tykkäsit sitten istukassipuleiden istutuksesta tai siemenkasvatuksesta, sipulista löytyy.

Keväällä

VALKOSIPULI. Jos et laittanut valkosipulin kynsiä maahan vielä syksyllä, ehdit vielä. Vaikka kevätkasvatetut valkosipulit eivät ehdi yhtä ripeään kasvuun, satoa ehtii silti saada, jos laitat kynnet maahan heti maan sulettua. Muista, että valkosipulia voi lisätä myös itusilmuista, joita kasvaa varsien päähän. Niistä kehittyy ensimmäisenä kasvuvuonna pieniä, yksikyntisiä valkosipuleja.

ISTUKASSIPULIT. Puna-, kelta-, ryväs-, salotti- ja muut sipulilajikkeet kasvatetaan useimmiten istukassipuleista. Laita istukkaat maahan touko-kesäkuussa kasvuvyöhykkeestä riippuen. Saat tuoresatoa jo heinäkuussa ja varsia voit napsia kasvun mukaan. Sipulin istukkaita ei kannata kylvää liian aikaisin, koska kylmyys edistää kasvin kukintaa. Se tapahtuu aina sipulin eli sadon kustannuksella.

Istukassipulit ovat helppo tapa kasvattaa sipuleita Suomen olosuhteissa. Laita istukas maahan suippo pää ylöspäin niin, että noin kolmannes sipulista jää näkyviin. Huolehdi, etteivät rikkaruohon vie ravintoa sipulikasveilta. Se on heikko kilpailemaan muiden kasvien kanssa.

RUOHOSIPULIT. Kylvä ruohosipuli siemenistä sisälle maalis-huhtikuussa. Kun taimet ovat riittävän isoja ja ulkona sulaa, voit istuttaa ne ulos avomaalle tai ruukkuihin. Kevät on myös hyvä aika jakaa ruohosipulia, koska se sietää hyvin juurakon jakamista.

PILLISIPULI. Taimikasvatus siemenstä kannattaa aloittaa maalis-huhtikuussa. Istuta kasvusto ulos kun se on saanut kokoa ja ulkolämpötila on riittävän lämmin. Pillisipulikasvustoa kannattaa myös jakaa muutaman vuoden välein.

PURJO. Purjo vaatii pitkän taimikasvatuksen, joten aloita maaliskuussa. Vie purjot ulos touko-kesäkuussa. Sadonkorjuu on melko myöhään, usein vasta lokakuussa.

Kesällä

Esimerkiksi jotkin puutarhaliikkeet antavat ilmaiseksi myymättä jääneitä istukassipuleita. Tai joskus keväällä ei vain muista istuttaa kaikkea… Mikään ei estä istuttamasta istukassipuleita keskellä kesää. Sipuli ei todennäköisesti ehdi kasvaa suureksi, mutta saat ainakin tuoretta varsisipulia.

Muista myös kesän aikana jakaa erilaiset ruohosipulikasvustosi, jos tarvetta on. Myös kiinansipulia voi jakaa ja siemeniä kannattaa ottaa talteen kesän aikana.

Syksyllä

Syksyllä pääsee sadonkorjuun lisäksi vieläkin istutustöihin.

TALVIVALKOSIPULI kannattaa kylvää syys-marraskuussa. Se ehtii juurtua ennen talvea, mutta ei lähde kasvuun. Kun kevät koittaa, syksyllä kylvetty valkosipuli on vauhdissa ennen muita.

Ympäri vuoden

Sipuleista saa iloa ympäri vuoden. Jos pidät sipulin varsista, laita sipuli vesilasiin. Se alkaa pian kasvattaa juuria ja vartta. Voit kokeilla samaa myös purjolla.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun