Robotti-imurit yleistyvät vauhdilla. Se vapauttavat aikaa muuhun tekemiseen. Perinteisellä imurilla on yhä paikkansa, ainakin lapsi- ja lemmikkiperheessä.
Robotti-imurit ovat vakiinnuttamassa paikkaansa suomalaiskodeissa. Tuoreen Kotionnellisuus-tutkimuksen mukaan noin 700 000 suomalaisessa kodissa pölypalleroita vastaan käy jo robotti. Laitteet ovat erityisen suosittuja lapsiperheissä ja ruuhkavuosia elävien 25–44-vuotiaiden keskuudessa. Iäkkäät käyttäjät epäröivät vielä: 56–79-vuotiaiden joukossa robotti-imurit eivät ole yhtä yleisiä, vaikka ne voisiat helpottaa iäkkään arkea.
Robotti-imuri on apuväline, joka tutkimuksen mukaan muuttaa suhtautumistapaa siivoamiseen. Yhä useampi haluaa käyttää vapautuvan ajan liikuntaan, rentoutumiseen, harrastuksiin tai lukemiseen, kun siihen tulee mahdollisuus.
Myynti kasvussa – seuraavana apukäsi
Robotti-imurien kysyntä on kasvanut viime vuosina kymmeniä prosentteja. Pohjoismaiden markkinajohtaja Roborock on ollut viime vuoden myydyin merkki niin Suomessa, Pohjoismaissa kuin maailmanlaajuisestikin. Gigantti raportoi, että robotti-imurien myynti on moninkertaistunut viidessä vuodessa. Kasvussa ovat erityisesti moppaavat robotti-imurit, joissa on myös moppeja puhdistava latausasema.
Robotti-imureiden tarjontaan on tulossa jopa robottikäsivarsilla varustettuja tuotteita. Roborock tuo Suomeen vielä tämän vuoden aikana Saros Z70 -mallin, jonka mekaaninen käsivarsi kykenee siirtämään pieniä esineitä, esimerkiksi sukkia imuroinnin tieltä. Robotti siis jatkossa myös valmistelee tilan siivottavaksi.

TESTI: Koti siistiksi sohvalla makoillen
”Lapsiperheessämme robotti-imuri on tervetullut apu arjen kiireeseen. On mukavaa kerrankin löhötä sohvalla samalla kun imuri hoitaa kotitöitä. Tai antaa robotin siivota etätyöpäivän aikana.
Minulla oli testissä Roborockin uusi Qrevo Curv -malli. Se on näppärän näköinen, kodin sisustukseen solahtava robotti-imuri tyhjentävällä telakalla ja moppaustoiminnoilla.
Robotti innosti koko perhettä, lapsista se oli hauska ja koirakaan ei pian siitä enää välittänyt. Päiväkotilapsi antoi robotille heti nimen. Robotista tuli ”Pappu”.
Tärkeintä robotin työssä on apu perusarkeen. Lapsi- ja koiraperheessä lumettoman kevättalven hiekan määrä on järkyttävä, ja imurointi on lähes jokapäiväinen pakko. Roborock auttaa siinä. Se tekee perussiivousta, jotta tilanne ei pahene liikaa. Käytännössä laite ei kuitenkaan korvaa perinteistä imuria ainakaan meillä. Robotti ei yllä kaikkialle, vaikka hiekka leviääkin joka paikkaan. Robotti saattaa tarttua mattojen hapsuihin – silloin pitää rientää apuun. Kynnysten ylitys sen sijaan sujuu uudelta mallilta erittäin mallikkaasti. Lapset oikein kannustivat väsymätöntä robottia vaikeissa paikoissa, ja aina se ylitti isoimmatkin kynnykset.
Moppaaminen sujuu imurilta helposti, ja se puhdistaa moppiharjat erittäin tehokkaasti.
Uudet robotti-imurit toimivat helposti manuaalisesti, mutta myös sovelluksen avulla. Niiden käyttö voi olla hankalaa digin osaamistasosta riippuen. Tämän ei kuitenkaan kannata antaa olla esteenä, jos kaipaat kotitöihin apua.
Kiireisessä elämässä koen robotti-imurin arkea helpottavana apurina, jolle löytyi paikkansa.”
