Hyppää sisältöön

Piparjuuresta ytyä jouluherkkuihin

Piparjuuri tuo sopivasti poltetta joulun alkupaloihin ja kuumiin juomiin.

Ota unohdettu piparjuuri takaisin maustevalikoimaan ja kokeile rohkeasti uusia tai tuttuja ruokia piparjuurella maustettuna. Vahvan makunsa ansiosta piparjuurta on käytetty lihan ja kalan maustamisessa sekä mausteena esimerkiksi etikkasäilönnässä.

Piparjuuri on ruoissa parhaimmillaan tuoreena raastettuna. Sen maku ei parane kypsentämisestä, paremminkin kitkeröityy. Eli lisää se aina vasta loppuvaiheessa.  

Käytä raastettua piparjuurta esimerkiksi kylmissä kastikkeissa. Sekoita voihin, kermavaahtoon tai ranskankermaan ja tarjoa lihan tai kalan kanssa. Tai paista kuorimaveitsellä vuoltuja lastuja nopeasti voissa, mausta suolalla ja tarjoa paistetun kalan kanssa.

Munanpuolikkaat piparjuuritäytteellä

4-8 annosta

G

  • 4 kananmunaa
  • 1-2 tl raastettua piparjuurta
  • 0,5 dl kermaa
  • 1 tl dijonsinappia
  • ripaus suolaa
  • ripaus valkopippuria
  • pinnalle tuoretta yrttisilppua ja rosepippuria

1. Keitä munat koviksi (n. 10 minuuttia) ja jäähdytä ne kylmässä vedessä. Kuori ja halkaise.

2. Ota keltuaiset erikseen pieneen kulhoon ja aseta valkuaiset tarjoiluvadille.  

3. Lisää keltuaisen joukkoon piparjuuriraaste, kerma ja sinappi sekä mausteet. Survo haarukalla ainekset tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi esimerkiksi piparjuuriraastetta.   

4. Lusikoi tai pursota keltuaistahna valkuaisten koloihin. Koristele ja nosta tarjolle muiden jouluisten pikkuherkkujen kanssa.

Piparjuuri-porkkanat

G M V

  • 3 isoa porkkanaa
  • 2 rkl raastettua piparjuurta
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 0,5 tl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,5 dl silputtua tuoretta ruohosipulia

1. Kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi tai veistä kuorimaveitsellä pitkittäin ohuita lastuja.

2. Sekoita kulhossa raastettu piparjuuri, öljy ja sitruunanmehu kastikkeeksi. Mausta sokerilla ja suolalla.

3. Kääntele sekaan porkkanat ja ruohosipuli. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin verran. Tarjoa esimerkiksi sapaspöydässä ruisleipäviipaleilla tai joulupöydässä lisukkeena.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun