Alkuperäiskansat pyrkivät elvyttämään vanhoja taitojaan. Naisilla on suuri rooli perinteiden ja kielen säilyttämisessä, myös Väli-Amerikassa.
Costa Rican eteläosassa sijaitsevan Talamanca-vuoriston kupeessa sijaitsee Boruca-alkuperäiskansan kylä. Sen ydin on heimolle luovutettu 140 neliökilometrin maa-alue. Kylässä asuu noin 2000 asukasta, ja heimo on yksi elinvoimaisimmista Costa Rican alkuperäiskansoista.
1500-luvulla saapuneet espanjalaiset valloittajat antoivat kylmää kyytiä myös tälle heimolle tuodessaan tauteja, kuten isorokon, joille paikallisilla ei ollut mitään vastustuskykyä. Lisäksi sodat tuhosivat väestöä alueelta. Pian elinvoimaisesta soturikansasta oli jäljellä vain uupuneet rippeet, joka omaksui pakon edessä espanjan kielen ja katolisen uskonnon, jolloin oma kieli sekä kulttuuri pikkuhiljaa näivettyivät.
Borucan alkuperäiskansa sinnitteli alueellaan sulkeutuneena köyhyydessä 1970-luvulle, jolloin alueen naiset havahtuivat tilanteeseen ja perustivat Flor de Boruca- naisjärjestön. Vanhoja käsityöperinteitä nostettiin järjestön voimin uuteen arvostukseen ja tekniikoita pyrittiin siirtämään nuoremmille sukupolville. Käsityötuotteiden myyminen järjestön kautta muuttui koordinoidummaksi ja yhä useammat asukkaat alkoivat saada elantonsa niiden parista. Toiminta ei ainoastaan nostanut köyhän heimon elintasoa, vaan myös arvostusta omaa kulttuuriperintöä kohtaan.
Tänä päivänä heimo on ylpeä kulttuuristaan ja pyrkii saamaan toimeentulonsa perinteisen taiteen sekä eko- ja etnoturismin avulla. Kielen pelastamiseen havahduttiin viime hetkillä. Yhteisössä on enää muutamia vanhoja heimolaisia, jotka ovat puhuneet borucaa äidinkielenään. Koulussa on ryhdytty opettamaan lapsille kielen perusteita ja kulttuuria, ja monet opiskelevat vapaa-ajallaan lisää kieltä.
Só Cagrú – vanhat soturinaiset
Lourdes Rochas perusti kylään Só Cagrú-järjestön 23 vuotta sitten. ”Olin väkivaltaista parisuhdetta paennut neljän pienen lapsen yksinhuoltajaäiti, jonka oli hankittava elanto perheen elättämiseen. Ryhdyin valmistamaan puisia, värikkäitä maskeja myyntiin, mutta pienten lasten kanssa työskentely yksin oli haastavaa”, Rochas muistelee.
Samassa tilanteessa olevia naisia löytyi yhteisöstä muitakin. Só Cagrún tärkeä tehtävä olikin naisten keskinäinen tuki toisilleen. Kun yksi vahti lapsia, toiset pääsivät tekemään käsitöitään.
Lapset ovat kasvaneet ja vuosien saatossa ryhmä on tiivistynyt 12 perhekunnan yhteisöksi, joka tarjoaa monipuolisia palveluita turistiryhmille sekä valmistaa käsityötaidetta myyntiin.
”Ryhmämme jokaisella jäsenellä on oma taiteenalansa ja vahvuutensa, ja jokainen osallistuu yhteisen ravintolatilan huoltamiseen sekä valmistaa tarvittaessa ruokaa ryhmille”, Roches kertoo.
”Tavoitteenamme on, että mikään toiminto ei olisi yhden ihmisen varassa ja ryhmiä voitaisiin palvella lyhyelläkin varoitusajalla päivittäin.”
Yhteisö kokoontuu keskustelemaan ja päättämään asioistaan yhdessä kaksi kertaa kuukaudessa. Lourdes koordinoi toimintaa ja hakee aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita ja projekteja yhteisölleen. Yhteisön nimi Só Cagrú on borucan kieltä tarkoittaa vanhoja naissotureita – se kertookin paljon ryhmän aktiivisista toimijoista.
Luonnonväriä kotilon limasta
Perinteisesti käsityötaidot ovat siirtyneet äideiltä tyttärille. Lankojen värisävyt löytyvät lähialueen luonnonmateriaaleista ja kudontatekniikat ja -mallit ovat ikiaikaisia. Ruskea ja valkea puuvilla kasvaa alueella luonnostaan, ja esimerkiksi mustaa väriä saadaan carbonero-puun kaarnasta. Violetin värisävyn perässä on mentävä Tyynen valtameren rannikolle keräämään tietynlaisia kotiloita. Kun kotiloa hieman ärsytetään puhaltamalla, tuottaa se limaa, jolla värjättäessä puuvillaan saadaan kaunis purppuranvioletti värisävy. Toimenpide ei vahingoita kotiloa ja limankeruun jälkeen se palautetaankin mereen sille kivelle mistä se on otettu. Vain alkuperäiskansan jäsenillä on lupa kerätä väriainetta kotiloista.
Merkittävin ja tunnetuin alueella valmistettava käsityö ovat kuitenkin maskit, joiden käyttö pohjautuu vuosittaiseen perinnejuhlaan. Juhlassa esitetään taistelua heimon ja espanjalaisen valloittajan välillä. Tähän symboliseen taisteluun osallistuvat miehet pukevat ylleen yksilöllisen naamarin, jonka tavoitteena on olla mahdollisimman pelottava.
”Myyntiin valmistettavissa taidemaskeissa käytän luontoaiheita ja runsaasti värejä. Heimolleni tärkeä eläin jaguaari näkyy useissa maskeissa vähintäänkin täplikkäänä värityksenä tai maskin muotona”, taustoittaa Roches.
Kun kylässä kävelee, lähes jokaisen talon pihassa varjossa kaiverretaan käsin maskeja pehmeästä balsapuusta. Kun kuvio on saatu kaiverrettua, alkaa kärsivällinen hiominen ja lopuksi maalaaminen. Yhden maskin tekoon saattaa kulua useita työpäiviä ja lopputuloksena on yksilöllisiä taideteoksia.
Metsät synnyttävät vettä
”Elinkeinotoimintamme nojasi ennen koronaa vahvasti ulkomaalaisten turistien kiinnostukseen. Kun pandemia pysäytti matkailun, piti meidän keksiä jotakin muuta tulovirtaa”, muistelee Lourdes Roches kahden vuoden takaista äkkipysähdystä.
”Päätimme lähteä metsittämisen tielle osallistumalla Bosque nadar Aqua -projektiin. Nyt yhteisömme kasvattaa erilaisia paikallisia puuntaimia, joita käytetään metsittämisprojekteissa.”
Taimet istutetaan yhteisön lähialueille luomaan biologisia käytäviä eläimille ja estämään maaperän eroosiota. Osan taimista istuttavat ekoturistit, joille tämä tarjotaan yhtenä mahdollisena ohjelmanumerona vierailulla Borucaan.
Pandemian aikana havahduttiin yhteisössä myös ruokaturvallisuuden ja -omavaraisuuden heikkouteen. Yhteisössä ei enää juuri itse viljelty ja monet perinteiset luonnosta saatavat raaka-aineet olivat jääneet unohduksiin. Só Cagrú ryhtyi omassa yhteisössään aktiivisesti kehittämään viljelytoimintaa ja yhteisön palstoille on koronakurimuksen aikana istutettu erilaisia hedelmäpuita, kaakaopensaita, yuccaa sekä tietenkin papuja.
”Käytän paljon aikaa eri heimojen välisen yhteistyön rakentamiseen koko Väli-Amerikan alueella. Kansoja vaivaavat samantyyppiset sosiaaliset ongelmat. Tarvitsemme toistemme vertaistukea.”
Alkuperäiskansat katoavat
Costa Rican viisimiljoonaisesta väestöstä noin 1,7 prosenttia arvioidaan kuuluvan johonkin alkuperäiskansan heimoon, joiden varhainen alkuperä johtaa Amazonin sademetsiin ja Maya-kansan historiaan. Tänä päivänä jäljellä olevat kahdeksan heimoa sijaitsevat eri puolilla maata ja ovat hyvin erilaisia kooltaan ja kulttuuriltaan.Valitettavasti useiden heimojen kieli on jo kadonnut. Costa Rican valtio on perustanut 24 reservaattialuetta alkuperäiskansojen asutusalueiksi.
Valitettavasti useiden heimojen kieli on jo kadonnut. Costa Rican valtio on perustanut 24 reservaattialuetta alkuperäiskansojen asutusalueiksi.
Kirjoittaja vieraili kuukauden ajan Boruca-heimon vieraana tavoitteena kehittää yhteistyössä Sò Gagrún matkailutuotteita kuten mm. ruokamatkailutuotetta, jossa matkailijat pääsevät itse valmistamaan lounaan paikallisista raaka-aineista.
