Suomessa on yli 300 000 metsästäjää, joista yhä useampi on nainen. Kuusamolaissyntyiset serkukset Merja Multas ja Marja Peltoniemi ovat olleet intohimoisia metsästäjiä jo kymmeniä vuosia. Mukana kulkee aina koira.
Hiekkatie on märkä ja monttuinen. Ympärillä avautuu karu ja kuiva, mäntyvaltainen Kuusamon kangas. Lammen rannalla seisovan hirsimökin pihassa odottaa nelivuotias, lyhytkarvainen saksanseisojauros, Ruuti sekä metsästävät serkukset Merja ”Mellu” Multas ja Marja ”Mallu” Peltoniemi.
Kaikki on valmista lintumetsälle.
Koira on elementissään
Matka vie tänään Itä-Kuusamon metsästysalueella, lähelle Venäjän rajaa. Metsästäjien pääsaaliita alueella ovat kanalinnut – metso, teeri ja pyy – sekä vesilinnut, metsäjänis, majava, hirvi, orava ja pienpedot, kuten kettu, supikoira, mäyrä, näätä, kärppä ja hilleri. Sade on sopivasti lakannut. Seisova lintukoira Ruuti rientää kohti metsää ja ”polun” päätä. Tosiasiassa mitään polkua ei ole. Raivaamme tietä ryteikön läpi käsin ja jaloin.
”Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut aktiivinen linnustuksen ja jonkin verran myös hirvestyksen saralla. Kun edellinen koirani lähti sateenkaarisilloille, hankin lintukoiran. Ruudin kanssa olen linnustanut ja jänistänyt nelisen vuotta. Se on innokas kaveri, jonka kouluttaminen on jatkuva prosessi”, Multas sanoo.
Sammal painuu askelten alla. Multas viheltää pilliin. Männikössä rasahtaa ja Ruuti viipottaa omistajansa luo häntä heiluen. Se on selvästi elementissään.
Koirat ovat olennainen osa serkusten metsästysharrastusta. Peltoniemi metsästää tavallisesti hirveä Karjalan karhukoiran ja jäniksiä Suomen ajokoiransa kanssa. Ne eivät ole tänään mukana.
Multaksen taloudesta löytyy Ruudin lisäksi pelastuskoiraksi treenattava hovawart. ”Koirien kouluttaminen on osa metsästystä, mutta myös oma harrastuksensa. Vaikka metsästys loppuisi, koirat pysyisivät”, Multas sanoo. Hän on harrastanut koirien kanssa lapsesta asti.
Saksanseisoja on monipuolinen metsästyskoira, jota käytetään erityisesti riistalintujen metsästykseen, mutta myös pienpetojen, kuten supikoirien pyyntiin. Koira osoittaa seisonnalla linnun sijainnin ja lintu metsästetään haulikolla koiran edestä. Siten myös Ruuti on aina mukana lintumetsällä.
” Suunnitelmissa on lähteä kokeilemaan myös supikoirametsästystä – ehkä ensi syksynä. Peuran ja kauriin metsästyskin on minulla kokematta. Toivottavasti siihenkin tulee vielä mahdollisuus”, Multas pohtii.
Kuukausi metsällä kesäloman sijaan
Peltoniemi ja Multas olivat intohimoisia metsästäjiä kauan. ”Suoritimme tutkinnot 1990-luvun alussa.”
Aluksi Multas keskittyi satunnaiseen vesi- ja metsälintujen metsästykseen isänsä ja setänsä kanssa. Sittemmin innostus lajia kohtaan kasvoi jopa siinä määriin, että nykyään Espoossa asuva media-alan ammattilainen pitää kesälomansakin vasta syksyllä metsästyskauden aikaan. Serkukset kohtaavat syksyisin Kuusamon jylhissä ja kauniissa metsämaisemissa, ja viettävät kuukauden päivät yhteisen intohimon parissa.
”Metsässä mieli rauhoittuu ja kaikki työasiat, kiireet ja stressi unohtuvat. Saalis on mukava bonus, mutta tärkeintä on luonnossa oleminen”, Kuusamossa asuva Peltoniemi linjaa.
Koiran ja ihmisen yhteistyötä
GPS-paikantimestaan Multas huomaa Ruudin pysähtyneen puun juurelle. Sillä on vahva seisonta – niin vahva, että se ei välttämättä irtoa tiedottamaan linnusta omistajalleen. Siksi GPS-panta on oiva apuväline.
”Ihannetilanteessa koira hakee lintua ja kun se on havainnut linnun – yleensä hajun perusteella – se jää seisomaan paikalleen nenä lintua kohti. Etäisyys lintuun vaihtelee: esimerkiksi fasaani antaa koiran tulla lähemmäs, kun taas metsäkanalintu ei yleensä päästä sitä kovinkaan lähelle”, Multas vertailee.
Kun koira on paikantanut linnun, omistaja hiipii lähemmäs ja antaa tälle niin sanotun avanssivihjeen, eli etenemiskäskyn. Vihjeen innoittamana koira hypähtää lintua kohti ja ajaa siivekkään tilanteeseen, jossa sen on pakko pyrähtää lentoon – mieluiten suoraan ylöspäin. Kun lintu lähtee lentoon, koira pysähtyy ja jää odottamaan, että metsästäjä ampuu linnun maahan.
”Tämän pudotuksen jälkeen koira saa uuden vihjeen, lähtee etsimään pudonnutta lintua ja tuo sen omistajalleen. Ruudin kohdalla riittää vielä kouluttamista tuon tiedottamisen opettamisessa”, Multas sanoo.
Tänään seurue jäi saalista vaille. Multaksen ja Peltoniemen mukaan näin käy vähintään kahtena kertana kolmesta. Paluumatkalla pysähdymme aukealle hengähtämään. Äänimaiseman täyttävät tuuli ja lintujen äänet.
Aina, kun lintu jää saaliiksi, se käytetään ravinnoksi. Huvin vuoksi serkukset eivät metsästä.
LUE KOKO JUTTU KOTI JA MAASEUTU -LEHDESTÄ 7/2022
