Piikkiön entinen asemarakennus on puhjennut uuteen kukoistukseen yksityiskotina. Suuren talon sisustuksessa 1800-luvun kertaustyylit loistavat runsaudellaan. Kiireellä tällaista remonttia ei tehdä, Johannes Sankari sanoo.
Värikylläisiä, vanhoja kuoseja mallintavia paperitapetteja, muhkeita kattolistoja, käytön jälkiä kuiskivia lankkulattioita ja Turun kuulun kaakelitehtaan koristeellisia kaakeliuuneja. Pitkälti alkuperäiseen asuunsa kunnostetun Piikkiön asemarakennuksen huoneet edustavat kukin omaa tyylisuuntaansa: kansallisromantiikkaa, uusbarokkia, empireä, uusrenessanssia, uusgotiikkaa ja uuskreikkalaisuutta.
Tilavien huoneiden kalustuksessa massiiviset antiikkihuonekalut ovat päässeet arvoiseensa paikkaan ja käyttöön Johannes Sankarin ansiosta. Johannes asuu historiaa ja hienostuneisuutta henkivässä kodissaan Lilli-koiransa kanssa ja nauttii vanhan talon rauhoittavasta tunnelmasta.
”Työni kustannusjohtajana on varsin hektistä. Kun palaan työpäivän jälkeen kotiin, mieli rauhoittuu korkeiden kattojen alla hetkessä. Kiire ei asu vanhoissa taloissa”, mies sanoo.
”Koiran syytä”
Miehen ja rautatieaseman yhteinen taival alkoi kuutisen vuotta sitten. Tuolloin Johannes asui kerrostalokaksiossa ja oli juuri hankkinut koiran. Portaitten kulkeminen koiranpennun kanssa ja pienessä, vailla omaa pihaa olevassa asunnossa asuminen alkoivat tympiä.
”Minua ahdisti myös, ettei kerrostalossa ole mitään tekemistä. Kaikki tehdään puolestasi. Halusin jotain muuta, kodin ja kiinnostavan harrastuksen – jotain suurisuuntaista.”
Sattumoisin Johanneksen isä laittoi tekstiviestin, jossa hän kertoi Piikkiön aseman olevan myynnissä. Siitä paikasta mies ajoi katsomaan taloa.
Näky oli surullinen. Kaunis rakennus oli lojunut vuosia tyhjillään. Ikkunoissa oli vesivanerit ja sisätilatkin olivat päässeet karmeaan kuntoon. Aseman sulkemisen jälkeen se oli toiminut asuntona, levykauppana, päiväkotina ja kirpputorina. Rakennuksen alkuperäisestä loistosta ei ollut jäljellä mitään.
”Talo näytti isolta ja yksinäiseltä, mutta sen hieno menneisyys hurmasi minut. Halusin säilyttää historiaa, pelastaa tarinoita ja olla osa elävää tarinaa.”
Johannes teki talokaupat joulukuussa 2016. Vanhoista rakennuksista tai perinnerakentamisesta hän ei silloin tiennyt juuri mitään, eivätkä omat käsityötaidotkaan olleet kehuttavat. Tuleva ei kuitenkaan pelottanut, enemmin hän tunsi poreilevaa innostusta ja varmuutta onnistumisesta.
”Olin niin onnellinen, kun kömmin makuupussiin nukkumaan pölyiselle lattialle kevään koleutta huokuvaan taloon. Koin, että suuri seikkailu oli alkamassa ja saisin olla osana jotain suurta.”
Ryhtiä keisarinajoista lähtien
Vaikka keisarinvallan aikaan vuonna 1899 rakennettu talo ennätti olla vuosia kylmillään, se on säilynyt terveenä ja ryhdikkäänä.
”Tuohon aikaan talot tehtiin kestämään satoja eikä vain kymmeniä vuosia. Esimerkiksi ikkunanpuitteet ovat alkuperäiset eivätkä ne vieläkään ole lahonsyömiä. Rakennus on tehty laadukkaista materiaaleista taitavien ammattilaisten voimin.”
Ennen remontointia omistaja tutki pitkään rakennuksen piirustuksia, raaputti tapettikerroksia, suunnitteli ja pohdiskeli. Johannes selasi lukuisia kuvateoksia, historiankirjoja, penkoi arkistoja ja selvitti rakennuksen menneisyyttä.
”Alusta asti oli selvää, että lähden kunnostamaan rakennusta sen alkuperää kunnioittaen.”
Johannes halusi keittiöstä modernin, ja teettikin jo suunnitelmat sitä varten. ”Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Miksi purkaisin, jos voin tehdä keittiön sen malliseksi, kun se on aikanaan ollut.”
Keittiön sydämeksi muurattiin puuhella, jossa vedet kiehauttaa puolessa tunnissa, ja samalla tupa lämpiää. Jotta arki ei käy liian askeettiseksi, keittiötarpeistosta löytyy muun muassa induktioliesi sekä veden- ja kahvinkeitin, joskin ne ovat kaapissa piilossa katseilta.
Keittiön tyyli myötäilee jugend-kansallisromantiikkaa 1900-luvun alkuvuosilta. Suurikuvioinen, punaruskea tapetti on englantilaisen William Morrisin -mallistosta. Tiskialtaana toimii vanha munkinpaistoastia.
”Keittiö on ehkä maanläheisin huone. Olen kerännyt sinne vähän kaikkea.”
Koko perheen harrastus
Talon kunnostamisessa on käytetty perinnemateriaaleja, paperitapetteja ja pellavaöljymaaleja. Euroopasta löytyy enää muutamia käsin paperitapetteja valmistavia yrityksiä.
”Alun perin monessa huoneessa oli tummanvihreät, suurin lehtikuvioin koristellut tapetit. Samanlaisia en halunnut, mutta kuvioinniltaan ja väritykseltään tapetit edustavat 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun sisustusmuotia.”
Seinissä on puolipaneelit, joiden pinnan Johannes on käsitellyt ootraamalla eli puunmukailumaalaamalla. Ovi- ja kattolistoitukset tehtiin vanhan mallin mukaisiksi. ”1800-luvun lopulla puuta osattiin käsitellä taidokkaasti. Mutta taitavia tekijöitä löytyy edelleenkin. Itse asiassa olen yllättänyt siitä, että tästä lähiseudulta on löytynyt monia perinnemenetelmien taitajia.”
Johanneksen apuna ovat olleet perhe ja ystävät. Putki- ja sähkötyöt sekä kaakeliuunien asennukset on teetetty ammattilaisilla.
”Ei vanhan talon korjaaminen omana työnä maksa miljoonia, ja tämähän on minun ja myös perheeni harrastus.”
Suurimmat yksittäiset kustannukset ovat tulleet tapetista ja tulisijoista.
Mallia Sinebrychoffilta
Entinen asemapäällikön makuuhuone edustaa uusbarokkia ja palvelee nyt oleskeluhuoneena. Ruskeaa, punaista ja kultaa yhdistävät tapetit on hankittu ranskalaisesta tapettiateljeesta. Katossa on vektorigrafiikalla suunniteltu kuviointi, joka mukailee Sinebrychoffin taidemuseon barokkisalin kattoa.
”Lisäksi jokaisella sivulla on minulle merkityksellinen vaakuna. Kattokruunun yläpuolella olevan kipsirosetin olen maalannut itse. Paneloinnin ja ootrauksen olemme tehneet veljeni Matiaksen kanssa.”
Entisestä virkamiesten huoneesta on kunnostettu ruokasali, joka henkii uusrenessanssin tuulia. Tapetit ovat Irlannista, josta löytyi maineikkaita tapetintekijöitä jo 1800-luvulla.
Kaunis kaakeliuuni on uusrokokootyylinen ja Turun kaakelitehtaan valmistama. Johannekselle on tärkeää, että hänen kotinsa henkii varsinaissuomalaisuutta. Kaikkiaan tulisijoja on seitsemän, mutta vain yksi niistä on alkuperäinen.
Käsityötaidon haastamista
Talon näyttävimpiin tiloihin kuuluu kirjasto. Sen katto oli pahasti rikki.
”Löysin kuvan alkuperäisestä, vinopaneloidusta 1800-luvun katosta, joka oli aikanaan yleinen herraskaisissa huoneissa. Näytin kuvaa timpurille ja tokaisin, että tällaisia ei kukaan taida enää osata tehdä. Hän vastasi, ettei osaakaan. Seuraavana päivänä hän kiikutti minulle listan hankittavista tarvikkeista ja ryhtyi hommiin. Lopputulos on kyllä upea”, Johannes ihastelee.
Suurena kirjojen ystävänä talon isäntä teetätti kirjastohuoneeseen kattoon asti ulottuvat hyllyt, joissa on niin vanhoja nahkakantisia teoksia kuin vähän uudempiakin. Kirjastohuoneen lasiovet on kuvioitu etsaamalla – myös ne ovat Matias-veljen käsialaa.
Kodista löytyy lisäksi sininen ja punainen salonki. ”Joku nimi pitää huoneelle antaa”, hän naurahtaa. Kodissa on myös museohuone eli vanha lipunmyyntikoppi, johon on kerätty eri vuosikymmeniltä junamatkustamisen historiaa, lehtiä ja konduktöörin lakkeja.
”Aseman huonejärjestys on palautettu alkuperäiseksi. Kun joskus saan remontoitua loputkin huoneet, pariovista aukeaa näkymä koko talon mitalta.”
Antiikin pauloissa
Itseään Johannes Sankari kuvaa esteetikoksi, jota antiikki viehättää.
”En syty modernismista, vanhojen tavaroiden muotokieli puhuttelee enemmän. Hankinnoissani olen harkitseva ja kriittinen.”
Viime vuodet ovat suosineet vanhan talon kalustajaa, sillä antiikin hinta on pohjassa ja tarjonta runsasta. Mitä suurempi ja ruskeampi huonekalu, sitä halvemmalla sen saa. Ruokailuryhmän voi saada satasella, parilla. Kaapin jopa sillä ehdolla, että hakee pois.
”Huonekaluja ja sisustustavaroita olen ostanut kirpputoreilta, huutokaupoista ja antiikkiliikkeistä Suomesta ja ulkomailta.”
Kaikki sisustus ei ole ominta alaa, mies myöntää. ”Kankaiden asiantuntija en ole, ja sopivien verhojen löytäminen oli hiukan hankalaa.”
Nyt urakka alkaa olla puolivälissä, kun kymmenkunta huonetta on peruskorjattu.
”En halua kiirehtiä, vaan tehdä tätä nautiskellen ja hyvin suunnitellen, jotta lopputuloksesta tulee mieleinen. Suuret linjat kyllä hoituvat, mutta välillä yksityiskohtien hiomiseen menee pitkiä aikoja.”
