Elokuun viidentenä päivänä vuonna 1885 keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna vierailivat Suomessa, Lappeenrannassa. Ajan hengen mukaan hallitsijoita hellittiin lahjoilla. Keisarinna sai lahjaksi upean, tekstiilein koristellun soutuveneen. Vene lipui keisarinnan silmien eteen kansallispukuisten naisten soutamana. Naisten yllä oli asuja, jotka edustivat Suomen eri säätyjä ja maakuntia.
”Tuota hetkeä pidetään kansallispuvun ensimmäisenä virallisena esittelynä. Sen vuoksi kansallispuku täyttää tänä vuonna 140 vuotta”, kansallispukukonsultti Taina Kangas Suomen kansallispukukeskuksesta sanoo.
Kansallispuvut ovat nyt suosionsa aallonharjalla. Uudet sukupolvet ovat kiinnostuneita asuista ja niiden käyttämisestä juhlapukeutumisessa ja myös arjessa. Kangas iloitsee tilanteesta, mutta kertoo kansallispukujen olleen ajoittain myös kaapeissa pölyttymässä.
”Niiden suosiossa on ollut aaltoliikettä aina. Ennen sotia, 1930-luvulla pukuja hankittiin paljon. Sotien jälkeen 1950-luvulla uusia pukumalleja koottiin ahkerasti. 1960-luvulle tultaessa valloitettiin avaruutta ja tehtiin kuulentoja, tekokuitumateriaalit tulivat ja minimuoti näkyi katukuvassa. Silloin ei kansallispuvuista innostuttu.”
Aaltoliike jatkui. 1970-luvulla perustettiin Suomen kansallispukuneuvosto, kokoamaan tietoa pukumalleista ympäri maata. 1980-luvulla kansallispukujen valmistuskurssit kansalaisopistoilla pullistelivat osanottajia. 1990-luvun laman aikaan puvut ja niiden arvokkaat kankaat eivät ymmärrettävästikään olleet kansalaisten ostoslistan kärjessä.
”Näkemykseni mukaan kansallispukujen suosio on noussut 2010-luvulta alkaen koko ajan. Uskon, että yksi syy siihen on pukujen saama näkyvyys somessa, Kansallispukuyhdistys Raita ry:n tekemä työ ja erilaiset kansallispukujen tuuletustapahtumat. Kalevalaisten naisten keksimä kansallispukuhiihtokin on tosi mainio tunnettuusteko”, Taina Kangas sanoo.
Hän pohtii myös syvempiä syitä. Globalisaatio on synnyttänyt vastareaktion.
”Maailmassa tuntuu, että kaikki on netin myötä avoinna. Tiedämme kaikki paikat ja kaikki kulttuurit ja ollaan ikään kuin yhtä ja samaa massaa. Kansallispukujen suosio kertoo siitä, että ihmiset haluavat vastapainona tälle ilmentää omaa kulttuuriaan. Kertoa, mistä ovat kotoisin. Mikä olisi näkyvämpi tapa sille kuin pukeutua oman maakunnan tai paikkakunnan kansallispukuun?”
Farkkua ja palttinakangasta
Kansallispukujen yllä leijuu vanhastaan tietynlainen puritaaninen henki. Ajatellaan, että kansallispukua voi käyttää vain naama peruslukemilla ja käyttäytyä se yllä korostetun arvokkaasti. Tyylirikkoja ei sallita. Kansallispukukonsultti Taina Kangas oikoo käsityksiä:
”On täysin sallittua käyttää kansallispukujen osia osana arkipukeutumista. Hameen voi yhdistää tavalliseen puseroon tai käyttää liiviä farkkujen kanssa. Tätä näkee nykyään paljon.”
Kansallispukukeskuksen suosituksen mukaan tavalliseen pukeutumiseen voi yhdistää yhden tai kaksi osaa kansallispuvuista. Eri kansallispukumallien osien sekoitteluun Keskus ei kannusta.
”Ammattini puolesta sanon, että asua ja sen osia on käytettävä hyvän maun rajoissa ja pukua arvostaen. Onhan se alun perin juhlapuku. Puvun tekeminen on käsityötä, ja se vie aikaa. Myös materiaalit ovat arvokkaita. ”
Lukuisissa kansanmusiikki- ja -tanssitapahtumissa nähdään todellinen kansallispukujen runsaus. Näin esimerkiksi Kaustinen Folk Music Festivalilla, jonne kokoontuu joka kesä tuhatmäärin pelimanneja ja kansantanssijoita kaikista maakunnistamme.
Tapahtumissa näkyy myös ennakkoluulottomia asuratkaisuja, joissa yhdistellään vanhaa ja uutta. Kaustisen nuorisoseuran JunioriOttoset I -ryhmää johtava tanssinopettaja YAMK Paula Kettu kertoo:
”Lasten ja nuorten puvut mukailevat Vetelin pukua, ja sen peruskokonaisuuteen kuuluu punaraitainen hame. Koreografian ja vaihtelun vuoksi halusin viime kesänä tanssijoille farkut.”
Viisitoistavuotias kurikkalainen Aliisa Mäki-Latvala pölläyttää kansallispukujen lisäksi rohkeasti myös kansantanssiperinnettä. Hän on vienyt Eteläpohjalaiset Spelit -tapahtuman näyttämölle akrobatiavoimisteluesityksen.
”Esiinnyimme siellä kansantanssijoiden ja tanhuajien esitysten keskellä. Olihan se monelle varmaan aikamoinen yllätys, kun tanhun sijaan tulikin akrobatiavoimistelua, nostoja ja heittoja”, Aliisa sanoo.
Aliisa Mäki-Latvalan, Ilona Mäki-Latvalan ja Emilia Vallin muodostama akrobatiatrio esiintyi viulu- ja haitarimusiikin säestämänä, yllään kovasti eteläpohjalaismiehen kansallispukua muistuttavat, voimistelijoiden itse suunnittelemat asut.
”Mummani valmisti ne puvut. Ne ovat ihan trikoota, sellainen kokoasu. Helavyökään ei ole oikea, vaan leikkitimanteista tehty”, Aliisa kertoo.
Pukuja ei liukuhihnalta
Kansallispukukonsultti ja neljännesvuosisadan ajan kansallispukuja valmistanut Taina Kangas liikuttuu, kun häntä pyytää pohtimaan, mitä kansallispukuun sonnustautuminen hänelle itselleen merkitsee. Se merkitsee paljon.
”Haluan tuoda esille pukeutumis- ja käsityöperinnettä ja tapakulttuuria, joka kansallispukuihin liittyy. Haluan tietenkin myös kertoa puvulla juuristani.”
Kangas on valmistanut pukuja valtavasti, mutta yhdestä hän on erityisen ylpeä. Kun kansallispukuraati hyväksyi Jokiläänin (Jokioisten) pukutarkistuksen, sai Kangas kunnian valmistaa mallipuvun ja toteuttaa sille kaavasarjat ja työohjeet. Kankaan isän suku on pitkältä ajalta jokioislaista, joten puvun tekeminen tuntui merkitykselliseltä.
Kansallispuku ei ole heräteostos. Valmistajia on nykyisin yhä vähemmän. Tunnetuimmista toimijoista Suomen Perinnetekstiilit tekee pukuja ja myy työohjeita, kaavoja ja materiaaleja. Puvun voi myös teettää tai opetella tekeminen kansallispukukurssilla.
Pukututkimusta museoista ja vanhoista asiakirjoista
* Kansallispukumallit ovat uusintoja kansan 1700 – 1800 -luvuilla käyttämistä juhlapuvuista. Jotta puku voidaan koota ja kansallispukuraati antaa sille vahvistuksen, puvulle pitäisi löytyä museoista esikuvat, alkuperäiset vaatekappaleet. Aina näitä ei täydellisinä löydy, jolloin asun todentamiseksi hyödynnetään esimerkiksi perukirja-aineistoja ja vanhoja maalauksia.
* Kansallispukumallit Suomessa tarkistaa ja vahvistaa Suomen kansallispukukeskuksen asiantuntijaelin, kansallispukuraati. Vielä 1970-luvulla pukuja tutki ja vahvisti Kansallismuseo ja myöhemmin perustettu Suomen kansallispukuneuvosto.
* Kansallispukumalleja on nykyisin koottuna yli 400 erilaista. Ne ovat asukokonaisuuksia, joihin kuuluvat tietyt osat.
* Muinaispuvut ovat oma kokonaisuutensa. Myös ne perustuvat tutkimukseen, mutta mukana on myös olettamusta. Muinaispukujen esikuvat ovat 1000-luvulta ja ne perustuvat hautalöytöihin. Haudoissa on voinut sen aikaisten korujen erittämän pronssihomeen suojaamana säilyä pieniä fragmentteja tekstiilikuiduista. Muinaispuvuilla on oma suosionsa. Moni muistaa myös presidentti Tarja Halosen vuoden 2001 Linnan juhlissa käyttäneen Euran muinaispukua.
Juttu on lyhennelmä Koti ja maaseutu -lehden numerossa 4-5/2025 julkaistusta jutusta.
