Sirpa Kolehmainen pilkkii tuoretta kalaa ja hyvää mieltä. Hän innostaa muitakin koukuttavan harrastuksen pariin.
Pilkkipäivä Virmasvedellä Pohjois-Savossa sujuu Sirpa Kolehmaisella hyvässä säässä. Joskus on sellaisiakin päiviä, kun matka järvenselältä rantaan tuntuu ikuisuudelta. Silloin ahkio on ollut jäätyä kiinni sohjoon, jokainen askel on painanut ja tuuli piessyt kasvoja.
”Kerran alkoi ihan naurattaa, että miksi täällä ei näy ketään muita”, Sirpa sanoo muistellen erästä tuiskuista pilkkireissua.
Sitten on päiviä, kun aurinko on lämmittänyt mieltä ja askel ollut kevyt. Ahkio on sujutellut vaivattomasti kyydissään raitakylkisiä ahvenia. Mutta yhtä kaikki: pilkille on pitänyt aina päästä. Joku siinä koukuttaa.
”Ei se saalis ole välttämättömyys. Puolet pilkkimisestä on luonnossa samoilua, liikuntaa ja oman mielen ja ruumiin hoitamista”, Sirpa toteaa.
Jokaisella on oikeus pilkkiä
Pilkkiminen on matalan kynnyksen laji. Tuhansien järvien maassa ei useinkaan tarvitse lähteä kauaksi kotoa, vaan riittää, kun suuntaa lähijärvelle ja ryhtyy toimeen.
”Pilkkiminen on jokamiehenoikeus. Siihen ei tarvita edes kalastuksenhoitomaksua. Vain virtavesistöissä, joissa esiintyy jalokaloja, voi tarvita luvan.”
Jäälle ei ikinä tule sännätä suin päin, vaan on otettava huomioon talven jäätilanne. Lisäksi kevätjäät ovat usein petollisia lumen alla piilevine uveavantoineen ja laajenevine railoineen. Auringon lämmittämät karikot ja virtapaikat ovat myös riskipaikkoja.
Vaikka Sirpa tuntee lähijärvensä kuin taskunsa, hän kulkee silti naskalit aina hollilla ja tarvittaessa tunnustelee kairaamalla jään paksuutta ja laatua. Hän neuvookin ensikertalaista lyöttäytymään kokeneemman jäällä liikkujan seuraan.
”Jos sinulla on joku tuttu, joka käy kalassa, niin vänkäät sinne mukaan”, konkarikalastajaneuvoo.
Kaikuluotain ja karttaselain apuna
Koska Sirpan pilkkireissut saattavat olla useiden kilometrien mittaisia, hän kuljettaa mukanaan ahkiota. Siihen on helppo kasata kaikki tarvittava. Mukana kulkee pilkkien ja syöttien lisäksi myös kaikuluotain, jonka anturin avulla pilkkijä pääsee kurkkaamaan jään alle. Monitori näyttää pohjan syvyyden ja muodon lisäksi pilkkijän vieheen ja sitä mahdollisesti lähestyvät kalaparvet.
Aamusta iltaan kestävillä reissuilla myös kännykkään ladattavasta karttaselaimesta on hyötyä. Sen voi ohjelmoida piirtämään jäällä kuljetun reitin. Sirpa tutkii karttaselainohjelmaa usein jo kotona ja suunnittelee sen avulla tulevia pilkkireissujaan.
”Siitä näkee koko järvialueen syvyyskäyrät, karikot ja luodot. Niiden perusteella voi kuvitella, missä kalat viihtyvät.”
Kalojen mukaan liikkeellä
Ennen kun pääsee narraamaan kalaa, on kairattava. Sirpa on vasta viime vuosina ottanut käyttöön akkukairan, joka sujauttaa reiän jään läpi tuossa tuokiossa. Hän nauraa, että kun saman työn teki käsin pyörittämällä, alkoi se kymmenien reikien jälkeen tuntua. Paikallaan kun ei kökötetä koko päivää, vaan paikkaa vaihdetaan, jos kala ei syö.
Pilkkimistekniikoita on useita, ja niitä vaihdellaan tavoiteltavan saaliskalan ja vesiolosuhteiden mukaan. Useimmiten pilkki lasketaan ensin pohjaan, nostetaan sitten hieman ylemmäksi, pidetään paikallaan ja aletaan tehdä pieniä, teräviä nykäisyjä. Kalan tarttumisen oppii tunnistamaan. Usein järvestä nousee ahven, mutta Sirpa pilkkii jonkun verran myös kuhaa.
Tainnuta koukusta irrotettu kala heti napauttamalla sitä kalanuijalla silmien taakse. Sirpa itse myös verestää kalan eli vetäisee kurkun auki saksilla tai puukolla ja jättää kalan jäälle viidestä kymmeneen minuutin ajaksi. Sinä aikana veri valuu pois, ja kalafileistä tulee parhaita mahdollisia. Vasta kotona Sirpa ottaa suolet pois, huuhtelee saaliin ja laittaa jääkaappiin. Kun kala on yön yli viileässä, se on helppo fileoida.
Kalapaikka kuuluu kaikille
Jos Sirpa saisi valita, hän nostaisi järvestä vain keskikokoista ahventa.
”Kolmesataa grammainen ahven on paras filekala. Siinä on vähiten hukkaa, ja se on helppo fileoida.”
Fileet päätyvät voita tirisevälle pannulle, joko korppu-, ruis- tai pankojauhoilla leivitettynä tai vain suolalla ja valkopippurilla ryyditettynä. Usein kaloista riittää myös kerrostalonaapureille.
”Pitää myöntää, että tyhjiä reissujakin on ollut. Ei kaloja oteta eikä mennä hakemaan. Mutta yleensä, kun tietää kalapaikkoja, saalis on melko varma.”
Usein Sirpa Kolehmainen liikkuu pilkillä yhdessä muiden narraajien kanssa. Ensikertalaiset ovat aina tervetulleita mukaan joukkoon.
”Minä en piilottele kalapaikkoja. Kaikille kuuluu se, että voi saada tuoretta kalaa.”
”Minä en piilottele kalapaikkoja. Kaikille kuuluu se, että voi saada tuoretta kalaa.”
