Hyppää sisältöön

Metsän aliarvostettu herkku!

Limanuljaska on mainio ruokasieni, vaikka nimi ja ulkonäkö viestivät muuta. Pienellä perkausvaivalla jo poimittaessa saa herkullista saalista. Sieni on oivallinen myös värjäykseen.

Kaksi limanuljaskasientä sammalmättäällä
Limanuljaska on herkullinen ruokasieni. Kuva: Shutterstock

Limanuljaska (Gomphidius glutinosus) on kahden tähden ruokasieni, joka sujahtaa monen himosienestäjän sienikoriin. Valitettavasti limanuljaska jää monelta sienestäjältä poimimatta epämiellyttävän nimensä ja ulkonäkönsä vuoksi. Sienelle toivoisi suurempaa suosiota, sillä se on miedon makuinen, helposti tunnistettava, eikä siitä tiedetä ravinnoksi kelpaamattomia näköislajeja.
Epäedullinen nimi juontaa juurensa siitä, että sienen nuori itiöemä on kokonaan paksun limasuojuksen peitossa ja myös isommat sienet voivat olla hyvin limaisia, varsinkin kostealla säällä. Sienen limainen pintakelmu onkin parasta poistaa heti poimimisen jälkeen, jotta sieni ei sotke sienikoria tai korissa olevia muita sieniä. Käännä sieni ylösalaisin kämmenelle. Halkaise sieni sieniveitsellä pystysuunnassa jalan tyvestä lakkia kohti niin, että lakin limakerros jää ehjäksi eli sieni ei halkea täysin kahtia. Nyt sieni on helppo nylkeä vetämällä puolikkaat varovasti irti toisistaan. Poista samalla myös jalan puumainen tyviosa.
Perkauksen jälkeen käytössäsi on mieto ja monikäyttöinen sieni, jonka voi nakata suoraan pannulle tai säilöä kuivattuna, pakastettuna tai umpioituna.

Katse polkuihin
Limanuljaska on kuusen seuralaislaji, ja sitä kasvaa yleisenä, tosin ei kovin runsaana koko Suomessa aina kuusen pohjoisrajalle asti. Sientä esiintyy ohuessa sammalikossa kuusi- ja sekametsissä pienissä ryhmissä tai yksitellen. Limanuljaskaa etsiessä katse kannattaa suunnata teiden ja polkujen varsille, josta sitä usein löytyy. Limanuljaskajahtiin kannattaa ryhtyä loppukesästä, satoaika sijoittuu elokuusta lokakuulle.

Mainio värjäyssieni
Jos harrastat värjäystä, ei löydettyjä, ruokakäyttöön ylikypsiä limanuljaskoja suinkaan kannata jättää metsään. Luontoportti-sivustolla kerrotaan, että limanuljaska on oivallinen värjäyssieni, ja erityisesti jo lähes mädät itiöemät sopivat värjäykseen. Limanuljaskasta saa esimerkiksi täyteläisen harmaan- tai punaruskean sävyn alunaliemessä keitettyyn villalankaan.

Halkaistu limanuljaskasieni
Limanuljaskan perkaaminen kannattaa tehdä jo poimiessa. Limakerros irtoaa helposti halkaistusta sienestä.
Kuva: Marja Härkönen, Creative Commons

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa

Tilaa Koti ja maaseutu!

Lehti täynnä elämänmakuisia tarinoita, maaseudun iloa, maisemaa ja yrittäjyyttä. Tilaa heti itselle tai ystävälle.

Tilaa lehti

Lukijakilpailu

Osallistu Koti ja maaseutu -lehden lukijakilpailuun ja voita palkintoja!

Osallistu kilpailuun